sunnuntaina 20.01.2013

Ojoj..ruotsailaisvitsit suomalaisista voittavat todellakin suomalaisvitsit, voi näitä tutkijoita.
Tämän päivän ruotsalais lehti "Aftonbladet" on todellakin erikoistunut likaamaan suomalaisten mainetta, epämielyttävää tekstiä parhaimmillaan Suomi-vihasta Ruotsissa jos nyt jonkun tekee mieli joskus lukea tyhjänpäivästä propagandaa ;) suomen lehdistö ei yllä vielä tähän tasoon ja vaikuttaa siltä ettei suomalaislehdillä ole todellakaan mielenkiintoa kirjoitella ruotsalaisista..kiitos siitä, hienoa olla suomalainen.
Suomi on pidetty aikoinaan aisoissa kielen avulla. Suomalaiset eivät osanneet Ruotsia eikä sitä opetettu rahvaalle kansalle ja siki Suomen kieli on säilynyt, kiitos siis kuuluu tästä mahti-Ruotsille. Suomi oli osa Ruotsia joten Suomi poika oli se joka sotilaana osallistui joka ainokaiseen sotaan, ruotsalaisten eivät osallistuneet sotimiseen, kenties ainoastaan suurempana sotaherrana, siis mitenhän Ruotsin olisi käynyt ilman meitä suomalaisia. Olen asunut Ruotsissa lähes puolet elämästäni ja en todellakaan pidä siitä että Suomessa on luettava pakko Ruotsia.
Suomen-ruotsalaisten pelko siitä että kieli häviää on turhaa, pakottamalla se häviää, koska silloin ei ole motiivia lukea ja oppia. Luin itse pakko-ruotsia aikoinaan ja en osannut sanaakaan ruotsia Ruotsiin muutettuani.
Suomalaisuudestani olen todella ylpeä ja siitä että me todellakin olemme sitkeää ja viisasta kansaa. Jos juttelet ruotsalaisten taustoissa, löytyy heidän suvuistansa lähes aina joku joka on suomalainen..joten jos suomalaiset muuttaisivat kotomaahansa voisi Ruotsi pysähtyä aika hyväksi aikaa. Ystäviä on minulla useammasta eri kasallisuudesta enkä eroittele heitä sen mukaan. Ystävyys on minulle iso ja rakas asia.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä