sunnuntaina 20.01.2013

"Jaa ettei Suomen aluetta ja suomalaisia kohdeltu huonommin - miksi sitten tänne ei rakennettu Ruotsin vallan ajalla oikeastaan yhtään mitään"

Miten niin ei rakennettu yhtään mitään? Kaupunkeja perustettiin, kartanoita, kirkkoja, linnoja ja linnoituksia (mm. Sveaborg, maan tärkein linnoitus) rakennettiin ympäri Suomea. Valitettavasti suurin osa noista rakennuksista on tuhoutunut tai tuhottu, viimeistään 1960-1970 luvulla jolloin vanhalle ei annettu yhtään arvoa.

"Ja miksi Suomi alkoi yhtäkkiä teollistua valtavan nopeasti; juuri Venäjän vallan alla - ja miksi jopa Suomen väkilukukin alkoi nopeasti kasvaa?"

Koska Ruotsinvallan aikaan ei vielä oltu keksitty höyrykoneita eikä rautateitä yms. 1800 -luvun nopean teollistumisen vaatimaa tekniikkaa. Viljelymenetelminen kehitys 1700 -luvun puolivälissä edellisi teollista vallankumousta ja oli yksi sen edellytyksistä, Myös Suomessa väkimäärän kasvu alkoi jo Ruotsin vallan aikaan 1700 -luvun puolivälissä ensimmäisten maaviljelyn parannusten (esim. isojako) levitessä maahan.

"Sekö ei ollut suomalaisten syrjintää - ettei Suomen kieltä - suomea! - puhuvat voineet kouluttautua omalla äidinkielellään. Suomenkieliset suomalaiset olivat siis syntymästään asti epätasa-arvoisessa asemassa - olivat omalla maallaan pelkkää paariaa."

Eihän tuo poikennut mitenkään tilanteesta Kanta-Ruotsissa. Ei sielläkään ollut kouluja rahvaalle ruotsin kielellä, korkeampana oppikielenä kun oli latina ja herrasväen kielinä saksa ja ranska. Tilanne muistutti siis aikalailla nykypäivää paitsi että latina, saksa ja ranska ovat nykyään korvautuneet PAKKOENGLANNILLA.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä