sunnuntaina 20.01.2013

Suomen ruotsinkielinen eliitti tuskin olisi halunnut irtaantua ruotsista - ja Suomen itsenäistyessä oli jo liian myöhäistä liittyä takaisin, monestakin eri syystä.

1700-luvulla ehdotettiin kerran jopa suomen kielen hävittämistä - ja vielä 1800-luvulla suomen kieltä ja suomenkielisten "rotuakin" paheksuttiin. Miksi siis Ruotsissa olisi ollut mitään intoa parantaa suomenkielisten asemaa - kun autonomisessa Suomessakin asiasta saatiin taistella, ja osa taisteluista jatkui vielä itsenäisyytemme ajallakin? Itse veikkaisin, että jos olisimme pysyneet osana Ruotsia - emme kirjoittelisi nyt suomeksi...
Ja se miten Ruotsi onkaan kohdellut suomenkielisiä Ruotsissa, nyt myöhemminkin, siis kielivähemmistönä - kertoo jo paljon.

Suomenmielisiä löytyi ruotsinkielisistäkin, tosin omaa etuaan moni silloinkin ajoi; taisivat jo aavistaa, ettei kansan määräenemmistöä voi enää sivuuttaa täysin. Suomenkielisen sivistyneistön ohuus johtui vuosisatoja jatkuneesta kieli- ja rotusorrosta; suomenkielisen suomalaisen ei ollut juuri mahdollista saavuttaa opillista sivistystä omalla äidinkielellään. Toki sääty- ja luokkayhteiskuntakin vaikutti asiaan, mutta eniten sekin juuri suomenkielisiin.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä