maanantaina 21.01.2013

Mihin sitä pakkoruotsia sitten tarvitaan? Itse on ole tarvinnut yhtään mihinkään, kun ei täälläpäin ruotsia kuule, enkä tunne ainuttakaan ruotsinkielistä Suomessa asuvaa eikä Ruotsi kiinnosta minua maanakaan. Kerro missä minä tarvitsen ruotsia? Olisin ruotsia mielummin lukenut jotakin suurta maailmankieltä, josta olisi hyötyäkin; pakkoruotsista olen unohtanut lähes kaiken, kun ei ole ollut sille mitään käyttöä.

Tosiasia on, että pakkoruotsin opetus on nykyään todella heikkotasoista ja alkeellista - jotta nekin, joilla ei ole mitään motivaatiota oppia kyseistä kieltä pääsisivät siitä edes jotenkin läpi. Näin heikko opetuksen taso taas varmistaa sen, ettei ruotsia opita eikä osata sen tasoisesti, että sillä oikeasti voitaisiin palvella suomenruotsalaisia näiden äidinkielellä! Eräskin ruotsin kielen opettajani aikoinaan totesi, että ruotsin osaamisen vaatimuksia lasketaan vuosi vuodelta - jotta mahdollisimman moni pääsisi edes rimaa hipoen ja säälistä läpi.

Jos ruotsi olisi vapaaehtoinen aine, voitaisiin pyrkiä korkeatasoisempaan opetukseen - siis vaatimuksia kiristämällä, opettajissahan ei vikaa ole. Eikö olisi ruotsinkielisten oma etu, jos suomenkielistäkin saataisiin koulutettua hyvin ruotsia taitavia, siis niistäkin, jotka eivät ruotsinkielisillä seuduilla asu? Halukkaita ruotsinopiskelijoita riittäisi taatusti!

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä