maanantaina 21.01.2013

Olipa riskaabelia ottaa ohjelmaan puhumaan itsemurhan tehneen helpottunut omainen. Mediaseksikästä kyllä. Mutta parhaillaankin ympäriinsä on varmasti eri vaiheissa painivia itsemurhaa yrittäviä/hautovia sekä heidän omaisiaan, jotka hyvällä hoidolla ovat pelastettavissa! Myös erittäin vaikeissa masennustapauksissa usein pelastutaan.

Ohjelman helpottunut omainen valitettavasti on monella vääristyneen todellisuuden tilassa elävälle itsemurhakandille suora signaali itsensä tappamiseen. Ei hyvä. Ehdottomasti virhe tämän suhteen puhua ohjelmassa tähän sävyyn. Nämä on asioita, joiden kanssa ei pelleillä. Turha mainitakaan, että tämä koskee myös nykyisin suurta joukkoa eriasteisissa ahdistuksissa, itsenäsviiltelyissä ja itsemurha-ajatuksissa kamppailevia nuoria.

Tällaiset pitäisi puida omissa itsemurhan tehneiden ryhmissä. Televisoon voisi hommata omaisen, jonka läheinen on selvinnyt pahasta paikasta tai omainen, joka puhuu neutraalimmin, eikä ainostaan omaa murhettaan selittäen - sillä niinhän me kaikki teemme; tavalla tai toiselle tilanne on selitettävä parhain päin, ihan vaan, jotta selviäisimme. Oikeasti tilanne on _kamala_.

Älkää kukaan edes kuvitelko, että itsenne tappamalla helpotatte omaisianne!! Sillä se ei todellakaan mene niin!

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä