Meitä julkisten palvelujen varassa eläviä on -paljon- ja kun palveluja ei ole, ei saa, eikä edes ole aikomusta tuottaa, herää kysymys miksi pitää yllä kuplaa että olisi olemassa jokin turvaverkko?

Mikään ei ole niin traumaattista kuin joutua toteamaan että kun apua tarvitsee, verkon läpi on jo pudonnut ja ylöspääsystä ei ole toivoa. Se on aivan hirveätä. Miten jaksaa elää sen oivalluksen jälkeen? Elämä yhtä kärsimystä.

Tsemppiä teille kahdelle, valitettavasti tiedän mistä puhutte :(

– Anonyymi (ei varmistettu)