You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

tiistaina 05.02.2013

Tuo sairas järjestelmä perustuu vain ja ainoastaan vakuutusyhtiön varojen säästämiseen, ja vakuutussektori on ostanut järjestelmän itselleen rahoittamalla poliitikkojen ja puolueiden vaali ym. kampanjoita, sekä lainaamalla valtiolle rahaa valtavista omaisuuksistaan.

Vakuutusoikeuden yli 90%. hylkyprosentti kertoo kyllä homman juonen. Myös liikennevakuutuksissa kustaan vakuutuksenottajia silmää räikeästi. Nämä mitään kaihtamattomat ihmishirviöt teilaavat ihmisiä kuin kolmannen valtakunnan psykopaatit. Taatusti ovat kiusattuja ja henkisesti häiriintyneitä STM:n virkamiehet mukaan lukien.

Kun ihminen menettää työtapaturmassa tai liikenneonnettomuudessa työkykynsä osittain tai kokonaan, nämä puoskarit hoitavat poliitiikkojen avulla loput, mitä tuhottavaa on jääänyt jäljelle.
Petosvakuuttaminen tuntuu olevan ihan kansallislaji tässä jälkeenjääneessä pohjolan kolkassa.

Kyllähän asiassa kuuluisi painaa vain ja ainoastaan lääketiede, eikä minkään Kärsämäen työväenyhdistyksen antama erikoispätevyys, jota ei voi opiskella missään yliopistossa, koska se ei kestä minkäänlaista päivänvaloa. Lääkäriliiton raskaimpia häpeäpilkkuja on jakaa tuollaisia erityispätevyyksiä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä