torstaina 07.02.2013

Äärioikeiston toiminta ja väkilvalan teot pitää kaikkien tuomita ja onneksi vihreiden Tuija Braxi ja moni muun kansanedustaja niin tekikin samoin Presidenttimme kannanotto. Ennalta arvattavia ja äärioikeistoa myötäileviä kannanottoja tuli taas perussuomalaisten riveistä ja yllättäen myös muutamien kokoomuksen kansanedustajien (Stubb)suusta.

Eilinen Astudion "keskustelu" oli ala-arvoinen, vaikka ohjelman tekijät ovatkin ammattitaitoisia niin Eerolan yksinpuhelua ei voi pitää keskusteluna. Vieraita ja asiaa tuntuu muutenkin ohjelmassa olevan ihan liikaa ja eilisessäkin ohjelmassa tapahtui juuri niin ettei varsinaiseen asiaan ja keskusteluun päästy lainkaan.

Ääriliikkeiden kanssa ei tarvitse käydä mitään vuoropuhelua, koska niiden toiminta ja tavoitteet eivät perustu demokratiaan tai sen tavoitteluun vaan päinvastoin. Vaikka Suomessa äärioikeisto on pieni radikaali- väkivaltaa ihannoiva liike niin ihmettelen, että perussuomalaiset eivät täydellisesti irtisanouden sen toiminnasta vaan vähättelevät sen toimintaa siihen kuuluvien henkilöiden "vähäisyydellä" - samaa perustetta voisi käyttää heille niin tärkeään asiaan eli maahanmuuton ja islamin kritisoimiseen - miksi ihmeessä maahanmuuttoa ja islmania pitäisi kritisoidan, koska maahanmuutto suomeen on marginaalista verrattuna muuhun eurooppaan ja islmaniusko vielä marginaalimpaan kuin äärioikeiston toiminta suomessa.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä