sunnuntaina 24.03.2013

Kiitos Anne Flinkkilä hyvin ja arvokkaasti toimitetusta ohjelmasta: Kun puoliso on poissa.

Kiitos myös ohjelmassa haastatelluille leskille. Erityisesti kiitos Anu Vuopiolle avoimuudesta. Monelta osin kokemukseni leskeydestä ovat yhteneväisiä. Sekin on totta, että leski kokee olevansa kuin vajaa, puolikss ihminen ja ympäristökin voi niin antaa ymmärtää.
Vaimoni kuoli vajaa kaksi vuotta sitten, mielestäni aivan liian nuorena. Raskaan ja vaikean sairauden murtamana. Omaishoitajan osakin oli raskas, mutta olen kiitollinen että sain sen tehdä.
Suruni keskellä on kirjoitellut runoja, tässä pieni pätkä yhdestä niistä:

Askeleeni; ne ovat hyvin lyhyitä,
vaivalloisia, pimeässä laaksossa, siinä kivun ja murheen
laaksossa.
Lyhytkin askel, eikö se ole riittävä, kivussa ja kärsimyksessä?
Eihän surun koskettama ääni kauaksi kuulu.
Siksi, lyhyin askelin, Herran lempeän kuiskauksen johtamana.
Lyhyin askelin ei edetä korkealle vuorelle,
ei, vaan jaksetaan alas Kärsivän Herran huomaan.
Pimeässä laaksossa, lyhyin askelin, uupuneen kärsijän
kohtaa kärsinyt ja ristiinnaulittu Herra.
Tulee ja ottaa vastaan sanoen;
”Katso kärsimykseni arpia, niihin sinä olet kätketty”.
Eikö siinä ole kaikki?

Toivon kaikille leskille jaksamista ja voimia.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä