"Kuoleman jälkeinen elämä ei tietenkään ole "fakta" - mutta minä olen joka tapauksessa hirveän iloinen, että elämäni ajan saan uskoa iankaikkiseen elämään (vaikka sitä sitten ei olisikaan). Jos kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin vielä enemmän menettää se, joka ei ole edes eläessään saanut siihen uskoa."

Miten niin? Miten menetys muka olisi suurempi siinä tapauksessa jos ei ikinä edes uskonut siihen mitä ei sitten myöskään ollut? Tuohan oli täysin typerä väite. Millä tavalla turha tyhjään uskominen olisi ihmiselle hyvä asia? Tai jotenkin tärkeä asia?

Olisiko sillä silloin edes mitään väliä että mihinkä uskoo? Onko mielestäsi kenties tärkeää uskoa jopa ihan mihin vain, kunhan uskoo johonkin kuvitelmiinsa, vaikka ne olisivat pelkkiä tyhjiä luuloja?

Omasta mielestäni ihminen voi elää elämäänsä tunteellisesti ja loogisesti yhtäaikaa. Olla täysipainoisesti ihminen. Siinä ei tarvita lisäksi mitään tyhjään uskomista, että elämä voisi olla mielekäs kokemus.

Voisi mainita myöskin sellaisen asian, että ihminen joka ei usko elämänsä aikana esim. iänkaikkiseen elämään, ei myöskään elämänsä aikana koe menettävänsä sitä taikka tätä. Kaikenlainen menettämisestä puhuminen kaikuu ainoastaan uskovaisten suista... ja tyypillisesti se kaikuu alentavaan sävyyn ei-uskovaista ihmistä kohtaan. Hän nimittäin haluaa elää rauhassa. Hänen elämässään ei ole menettämistä. Mikähän siinä stabiilissa asetelmassa on uskovaisille niin vaikeaa aina ymmärtää ja hyväksyä.

– ferdinand (ei varmistettu)