Vanhoillislestadiolaisena en tunnistanut itseäni siitä, miten elokuva kuvasi yhteisön. Olin pettynyt, sillä mielelläni näkisin hyviä elokuvia missä käsiteltäisiin myös lestadiolaisuudelle vaikeita asioita, kunhan faktat pitävät paikkaansa. Tämä versio oli lähinnä naiivi: yhteisö esitettiin eristäytyneenä idyllisissä maalaismaisemissa, jossa pelto huojui ja perhe kävelee aurinkoisen pihan poikki käsikädessä aamiaiselle. Toisaalta yhteisö esitettiin ahdasmielisenä ja kontrolloivana. Erityisesti nauratti se, kun tiukan paikan tullen elokuvan lestadiolaiset toistelivat rukouksia ääneen kuin mantraa. Varsinkin se kohtaus, jossa nuori poika masturboi rukoillen tytölle anteeksiantoa, oli lähinnä kiusaannuttava. Toivon, että ihmiset ymmärtävät elokuva on täysin fiktiivinen ja siinä esitetyt yksityiskohdat lestadiolaisesta kulttuurista eivät perustu todellisuuteen. Tämän päivän lestadiolaisyhteisö elää keskuudessanne, ei erillään maaseudulla niin kuin vaikkapa amishyhteisöt Yhdysvalloissa. Sinunkin tuttusi perhekerhossa, kuntosalilla tai työkaveri sairaalassa, yritysmaailmassa tai yliopistossa voi olla lestadiolainen. Se kun ei näy päälle.

– Femma (ei varmistettu)