tiistaina 23.04.2013

Toi on erittäin totta että ikävä kyllä tosta tulee varmasti monille vääristynyt kuva. Itse koen, että vaikken ketään lestadiolaista tunnekaan, pystyn elokuvasta hahmottamaan paljon muuta kuin lestadiolaisuuden ja ns ulkomaailman kontrastin. Elokuvassa on jätetty ainakin omasta mielestäni pohtimisen varaan; loppuratkaisunkin kannalta. En ole koskaan ollut ns kiihkouskovainen, mutta pisti tämän jotenkin miettimään omaa suhtautumista uskontoon ja mihin itse uskon. Onhan tarina monesta kohtaa juuri kärjistetty ja pintapuolisesti tarkasteltuna jopa jollain tapaa ennalta-arvattava. Mutta siinä hieno juju piilee: elokuvaa voi tarkastella lähemminkin ja tajuta, etteivät asiat lopulta olekaan niin mustavalkoisia, kuin päällisin puolin olisi vaikuttanut. Ikävää jos kaikki eivät jaksa miettiä sen enempää vaan 'tuomitsevat' vain tämän elokuvan pohjalta vaivautumatta siihenkään enempää paneutua.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä