lauantaina 27.04.2013

Noissa poikakodeissa eli lapsivankiloissa lapsi joutui julman kohtelun uhreiksi. Heitä hakattiin nyrkein niin,että he makasivat verilammikossa,heitä raiskattiin,pidettiin pitkiä aikoja putkassa lukkojen ja kaltereitten takana jopa yli kaksi vuotta,pieksettiin raipoilla,ryöstettiin siviilivaatteet jos oli muotivaatteita,ryöstettiin paketit ja kanttiiniostokset,juotettiin virtsaa,simputettiin,häpäistiin lapsia vankilan punaraita vaatteilla,rankaistiin iltapimeällä kävelyllä kaksikuukautta jokailta, pidettiin työssä lapsiorjana, ei annettu riittävästi levätä ja nukkua yöt oli niin rauhattomia. Kouluakaan ei käytetty riittävästi jaettiin perättömiä todistuksia. Monet näistä lapsivangeista kuolivat siviliin päästyä toiset jäi pysyvästi työkyvyttömyys eläkkeelle. Tälläinen kidutuslaitos teki lapsista sairaita ja aiheutti valtiolle ison laskun ja häpeän, koska näin on kohdeltu lapsia Suomessa ja syyllistytty törkeällä tavalla rikokseen ihmisyyttä vastaan. Toivotaan,että järki voittaa ja lapsivangit saa valtiolta korvauksia kidutuksesta ja kärsimyksistä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä