sunnuntaina 05.05.2013

Nykyisen kehnon ja monitulkintaisen, lapsibisneksen, oikeusturvarikkomuksien ja huostien räjähdysmäiseen kasvuun johtaneen lastensuojelulain samoin kuin lasten ja vanhempien yhteydenpitoa entisestään vaikeuttavan perhehoitolain junailivat tietämättömän yleisön kunnioitusta nauttivat lapsibisnestoimijat; isot lastensuojelu- ja kansalaisjärjestöinä esiintyvät liikekonsernit ja sosiaalitoimen ja sijaishuollon edustajat lapsia , perheitä ja oikeusoppineita kuulematta.

Olen satavarma, että julkisesti lapsen etua huutelevat, vaikutusvaltaisiin lastensuojelun asiantuntija- ja kehittäjäryhmiin nimetyt toimivat samaan tapaan kuin korruption vastaiset työryhmät- toistelevat julkisuudessa kauniita tavoitteita mutta estävät salassa niiden toteutumisen ja asioiden selvittämisen. Eli tekevät salassa myyräntyötä julkitavoitteiden vaikeuttamiseksi.

Tee palvelus Suomen kansalle ja vuoda julkisuuteen Maria Guzenina, ketkä sosiaalihallinnon johdossa vastustavat kiivaimmin sijaishuollon olosuhteiden selvitystä ja lasten ja perheiden oikeuturvan korjaamista!

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä