Vielä koulukotilapsista ja sotaveteraaneista sen verran, mitä tunnen voivani laittaa yhtäläisyysmerkkien väliin. Dokkarin kuvauksissa puhuimme hetken aiheesta ja eräs joukon jäsen totesi, kuinka "veteraanit tuomittiin sankareiksi". Hän ei varmaan arvannut, kuinka samaa mieltä olin. Olen aina pitänyt esim. Tuntematonta sotilasta, varsinkin elokuvaa, epäonnistuneena siksi, että se pilkkaa pelkääjää ja torjuu tunteita ylipäätään. Elokuva ihannoi ja antaa pääosan tunteiden peittäjille, pelon salaajille. Sen on täytynyt muokata asenteita tässä maassa tunnekielteisiksi ja estää sotatraumojen hoitoa. Tässä tunteiden ilmaisukielteisessä yhteiskunnassa monet muutkin oireilevat aivan samalla tavoin kuin moni veteraani - koko elämänsä.

Minut ja kaltaiseni laittoi laitoksiin isäni ja hänen kaltaisensa, aivan kuin heidän ongelmansa olisivat olleet lapsesta lähtöisin. Laitoksissa meidät otti vastaan ja "hoitoonsa" isäni kaltaiset. Ketju on pitkä ja sitä leimaa tunteettomuus ja erityisesti myötätunnottomuus. Meidät koulukotilapset tuomittiin koviksi. Oli toki kovia, jotka salasivat tunteensa, ja saattoipa joukossa olla joku psykopaattikin. Mutta valtaosalla oli kirjaimellisesti tunteet pinnassa, koko kirjona. Ne myös näkyivät ja kuuluivat, mutta juuri kaikelta siltä henkilökunta ummisti silmänsä.

Minusta on ollut aivan ihmeellistä, että Tuntemattoman tunteeton, tunteita pilkkaava mieskuva on saanut elää ilman, että kukaan on kyseenalaistanut sitä. Elokuvassa tuntematonta on tunteet ja niiden hyväksyminen. Silti elokuvaa on esitetty vuodesta toiseen kuin kansallista tunteiden oppikirjaa, eli kuinka ollaan kuin ei tunnettaisikaan. Jos tunteet olisi hyväksytty koko kirjollaan, jos veteraanit olisi kokonaisvaltaisesti otettu huomioon ja hoidettu, olisiko ollut laitoksia ja niihin asiakkaita hakattaviksi, kuten nyt on ollut? Olen ateistisesti ajatteleva realisti, mutta jos jonkun haluaisin heräävän kuolleista, niin myötätunnon!

severi

– severi novala (ei varmistettu)