tiistaina 11.06.2013

Tänään, 11.06.-13, tulee täyteen 50 v. orjalaitos Lausteelta vapautumisestani. Koko tämän ajan olen kantanut häpeää siitä, että olen sinne yleensä joutunut. "Varastettu lapsuus"-ohjelma oli ensimmäinen kerta, että joku julkisesti kyseenalaisti laitosten mielekkyyden. Mutta siihen sekin taisi jäädä. En ole nähnyt enkä kuullut yhdenkään päättäjän kannanottoa, saati pahoittelua kyseisissä laitoksissa tapahtuneista suoranaisista kidutuksista, pahoinpitelyistä, orjuutuksista ja nöyryytyksistä, joita niissä tehtiin lapsia kohtaan. Lapsiahan me lähes kaikki olimme. Jotkut jäivät kokemustensa vuoksi lapsiksi koko elämäkseen. Ne eväät, jotka sieltä elämää varten annettiin, eivät todella olleet kaksiset, niitä oli vähän ja nekin pilaantuneita. Ainoa saatu oppi oli voimakkaamman oikeus, harvalla oli ymmärrystä torjua sitä oppia sisimmästään. Kuten Lausteen koulun opettaja "Pömmi" Uusoksa (harvoja henkilökuntaan kuuluneita, jossa oli edes vähän inhimillisyyttä) sanoi: "Valitettava tosiasia on, että yli puolet teistä palaa myöhemmin elämässään suljettuun laitokseen." Minä en palannut, mutta en myöskään ole unohtanut. Valitettavasti en voi juhlia julkisesti.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä