Olen ollut yhdeydessä sosiali ja terveysministeriöön ja siellä todettiin,että tutkimus kaltoinkohdeltujen lasten kohtalosta vie vuosia samoin korvaukset jos niitä ylipäänsä maksetaan. Eli se tarkoittaa sitä,että asia painetaan villaisella ja ainakin nämä vanhemmat joita kidutettiin julmalla tavalla 50-60 luvulla eivät saa mitään korvausta,koska ovat jo huonokuntoisia ja sairaita ehtivät jo kuolla,niinkuin osa kuoli
muutamassa vuodessa pakkotyö lapsivankilasta päästyä. Ja olihan valtiovalta jo 70 luvulta asti tietoinen näissä lapsivankiloissa tapahtuvista julmista kidutuksista. Esim. eläkehakemuksissa ja läkärin todistuksissa Kelalle on ollut kertomuksia kiduksista kasvatuslaitoksisaa. Oli valituksia maaherroille, ministeeriöön, kansan edustajille ja presidentti Kekkoselle.
lauantaina 03.08.2013

– totuutta esiin (ei varmistettu)