lauantaina 19.04.2014

Miten moni on ilmoittautunut haastattelututkimusta varten ja miten montaa on haastateltu? Itse ilmoittauduin marraskuussa ja yhteydenotto luvattiin tammikuulle. No joo. Petosta petoksen perään. Aikoinaan meidät vietiin poikaKOTIIN ja odotimme, että kotona taphtuvan jatkuvan hakkaamisen tilalle saisimme ihmisarvoista kohtelua, mutta jouduimmekin jonkun hämäräperäisen säätiön orjiksi tuottamaan maataloustuotteita, jopa koulunkäynnin kustannuksella. Tottakai sokerijuurikassadon korjaaminen oli tärkeämpää kuin lukutaidon opetteleminen. Kohta on vappu, eikä tutkimuksesta ole kuulunut hiiskahdustakaan. Esim. tälle forumille kyseinen tutkija tai stm:n asiasta vastuussa oleva virkamies(nainen voisi muutamalla sanalla kertoa, missä ollaan menossa. Tämä asia on meille orjuudessa eläneille todella tärkeä.
"Yksi tuhansista"

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä