perjantaina 26.04.2013

Miksi ohjelmassa ei keskusteltu siitä voiko ylipäätään kansalaiset jatkaa työssään edes nykyisesti säädettyyn eläkeikään saakka? Meitä on aika paljon sellaisia, jotka ovat joutuneet pois työelämästä täytettyään 60-vuotta. Emme me sitä halua. Ollaanko huomattu,että työttömyys lisääntyy. Ikäryhmässä 55-64 vuotta työttömyys on lisääntynyt 56,5% viime vuodesta. Se, että on työtä, liittyy tiivisti eläkemaksukykyyn tässä maassa. Eläkeiän pidentäminen on mahdollista, jos maassa on työtä. Mitkään omaehtoiset eläkesäästöt eivät auta yhtään mitään mikäli säästäjällä ei ole työtä.

Aika irvokkaalta kuulosti Anderssonin kysymys keskustelijoilta siitä haluvatko jatkaa työssä. Miksi hän ei kysynyt voivatko he jatkaa työssään?

Me työttömät yli 60-vuotiaat, mutta emme vielä eläkeiässä olevat, kuuntelimme keskustelua syrjittyinä. Ohjelma ei koskenut meitä, vaikka olemme tällä hetkellä niitä, joille tulisi olla mahdollisuus jatkaa ainakin pari vuotta työssä. Tällöin olisi mahdollista "pidentää eläkeikää" vaadittuun tasoon.

Suomessa nykyhetken ongelmat eivät koskaan merkitse mitään, vaikka ne luovat suurimmat paineet yhteiskunnassa. Suomalainen laittaa pään pensaaseen, höpisee sieltä tulevaisuuden mietteitään, ja luulee, että yhteiskunta muuttuu paremmaksi. Nämä keskustelut ovat samankaltaisia. Höpinää, höpinää. Koskaan ei näytä olevan rohkeutta tarttua oikeisiin pulmiin, ja keskustella niistä.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä