torstaina 20.06.2013

Sarja on kyllä hyvin tehty, mutta en ymmärrä, miksi se alkaa vasta 1950-luvulta, vaikka iskelmämusiikista on puhuttu jo 1920-luvulta lähtien. Niinpä siitä puuttuvat esimerkiksi Suomen ensimmäiseksi iskelmälaulajaksi mainittu Alfred Tanner ja hänen hengenheimolaisensa Matti Jurva, eniten levyttänyt iskelmälaulajamme Georg Malmsten sekä Dallape-orkesteri. Oman erityiskatsauksensa olisivat ansainneet sota-ajan ankeuteen lohtua tuoneet artistit, kuten Harmony Sisters. Se muuten esiintyi ja levytti ulkomaillakin. Moniko sarjassa esillä oleva on päässyt samaan? Toisena esimerkkinä naislaulubuumista olisi voitu mainita Metro-tytöt. Myöhemmiltä ajoilta ovat jättäneet Veikko Lavinkin pois.

Sarja lähestyy teemoittain, mutta sehän ei olisi ollut esteenä iskelmän kolmen ensimmäisen vuosikymmenen esille tuomiseksi. Esimerkiksi Irwin ja Vexi Salmi selvästi jatkoivat kuplettilaulajien ja -sanoittajien perinnettä ja mainitsemani tyttötriot olivat 60-luvun suosittujen naissolistien tienraivaajia.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä