maanantaina 07.10.2013

Minun on vaikea eritellä kumpi olisi mieluisampaa tai tärkeämpää tekemistä, draama vai ns. viihteen tekeminen. Viihde sinänsä on aika laaja käsite. Itse puhun enemmänkin komiikan ja draaman mahdollisesta yhdistämisestä. Toki pitää olla tarkkana, että asiat jotka ovat tärkeitä, pysyvät sellaisina. Kaikkea tapahtuvaa ei ole tarkoitus, tässäkään sarjassani, katsella koomisesta tai jotenkin oudosta kulmasta.
Yritän rakentaa kaikkiin omiin juttuihini dramaattisia ja koskettavia henkilöhahmoja ja tilanteita.
Mutta samalla näiden hetkien pitäisi jollain tasolla myös viihdyttää katsojaa. Näin silloin, jos viihdettä
ei ajatella pelkästään, ihmistä ylhältä alaspäin katsovana, naureskelevaa asennetta painottavana, ihmisen heikkouksille ja onnettomuuksille hihittelevänä huumorinlajina.
Kohtauksen tulokulma on minusta paras silloin kun siinä on vakava ja koominen saman aikaisesti läsnä.
Komiikka on omin tapani ilmaista itseäni. Mutta haluan rakentaa syviä ihmiskuvia.
Sanotaan näin, että jos saan rakentaa omia persoonallisella tyylillä kirjoitettuja juttujani,
pidän sitä mieluisimpana tapan työskennellä tällä alalla.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä