maanantaina 07.10.2013

Sarja roolitettiin näyttelijöillä, jotka eivät ole koko ajan ruudussa, sekä muutamalla kovanluokan tähdellä. He olivat minulle ennestään tärkeitä näyttelijöitä. Hienoa, että kaikki miehet lähtivät mukaan, vaikka olin ohjaajana vähemmän kokenut tekijä. Siitä kiitos heille. Miesnäyttelijät todellakin ovat tässä sarjassa enemmän esillä. Mutta minusta kaikki näyttelijät tekevät hienoa syvenevää työtä, sekä miehet että naiset. Sarja kyllä sisältää enemmän miesten elämään painottuvaa kerrontaa. Ja se oli myös sarjan tarkoitus. Naiset ovat näiden sarjan miesten elämän taustalla voimakkaasti läsnä, kuten olemme saaneet todeta.
Puhuin henkilöhahmoista näyttelijäryhmälle mahdollsimman paljon. Kerroin keitä he ovat. Annoin pääohjeeksi, että hahmot ovat elämänsä vakavimpien kysymysten äärellä.
Tärkeätä oli, että paperimiesporukka löytäisi toisensa, sillä he täydentävät toisiaan. He ovat yksi.
Tässä asiassa näyttelijäryhmä teki valtavan hienoa työtä, vähän vähemmän tehneet näyttelijät pääsivät hyvin mukaan, jämerien kaiken kokeneitten näytteliöiden, matkaan.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä