maanantaina 23.09.2013

Koulukiusaamiskeskustelussa keskitytään kiusatun erilaisuuteen , kiusaajan omaan pahaan oloon ja ryhmädynamiikkaan (kuinka kiusaamisella haetaan valtaa ryhmässä). Kuitenkin on ihan selvää, että me kaikki ihmiset olemme erilaisia verrattuna toisiimme, mikä merkitsee kiusaamisessa sitä, että kuka tahansa voidaan valita muiden toimesta kiusaamisen kohteeksi. Se leviääkö, pahentuuko ja pitkittyykö kiusaaminen, johtuu ryhmän sisäisestä kulttuurista. Kiusaajat taas eivät läheskään aina ole huonosti voivia lapsia/nuoria, mutta heille yhteinen piirre on tarve saada valtaa ryhmässä.
Kiusatun erilaisuutta korostava ajattelutapa johtaa helposti seuraavaan: koko yhteisö, opettajat mukaan luettuna vähättelevät tilannetta
- opettajat eivät usko kiusattua, vaan kuuntelevat kiusaavan joukon mielipidettä asiasta
- kiusattua syyllistetään
- kiusaajien toimintaan ei puututa
- kiusaamista ei lopeteta

Pitäisi keskustella enemmän kahdesta asiasta.
1. Mikä on sellaista kiusaamista (konkreettisesti), johon viranomaisten (koulu, sosiaaliviranomaiset) pitää puuttua ja mikä riittää todisteeksi kiusaamisesta.
2. Kenen vastuulla kiusaamisen lopettaminen on, jos kiusaajien vanhemmat eivät saa lapsiaan kuriin.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä