maanantaina 04.11.2013

Hei,
Kummityttöni on joutunut puoskari psykoterapeutin hoitamaksi opiskelukavereiden suositusten myötä tai yllytyksellä. Kummityttöni on katkaissut kaikki yhteydenpidon meihin sukulaisiin omia vanhempiaan myöten ja syyttää heitä ties minkälaisesta rikoksesta, mitä vanhemmat eivät ole koskaan tehneet.
Kummityttöni on mitä luultavammin todella hyvin manipuloitu ja aivopesty tältä alueelta.
Vanhemmilla on suuri hätä tytön hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta.

Mutta kun kummityttöni on jo 28-vuotias, niin viranomaiset vetoavat koko ajan siihen, ettei he voi aikuiselle ihmiselle mitään.

Vanhemmat ovat tehneet jo n. 1-2 vuotta sitten eri viranomaisille valituksen tästä puoskarista, mutta mitään ei tapahdu, myös 2 rikosilmoitusta. Kukaan ei vastaa edes jätettyihin valituksiin. Viranomaiset kertovat vaan että luultavasti saamme jotain aikaan syksyn aikana.
Tunnen itseni todella avuttomaksi, kun kummityttöni ei vastaa mihinkään viestiin ja nyt on vielä muuttanut asumaan tuntemattomaan paikkaan.

Asialle pitää tehdä pian jotain tai tulen varmaan häikäilemättömäksi ja teen asialle jotain itse.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä