keskiviikkona 11.12.2013

Kuntien tulisi olla edellä kävijänä nopeiden laajakaistayhteyksien, eli valokuituverkon suunnittelussa ja käytössä. Toiminnan tarkoituksena on ulottaa palveluverkosto kaikkeen toimintaan, mutta erityisesti syrjäisille alueille luomaan uutta toimintaa, jota on voitu parempien resurssien myötä tehdä ja kehittää kasvukeskuksissa. Hankkeen keskeisenä asiana on toteuttaa ja selvittää nopeiden laajakaistayhteyksien tuloksellisuutta, kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta kaikessa toiminnassa. Osana toimintaa ja selvitystä ovat toiminnan muutosten vaikutukset kuntalaisten toimintakykyyn ja elämän laatuun. Aloitteen tarkoituksena on käynnistää hanke, jolla olemme edellä muita ja voimme vaikuttaa toiminnan kehittymisen myötä kuntalaisiin, kuntalaisten verkostoitumiseen ja aktiivisuuteen. Nopeiden yhteyksien hyötyjä saadaan yhdistämällä nopeat laakakaistat audiovisuaaliseen ympäristöön. Ympäristö antaa rajattomat kehittämismahdollisuudet missä tahansa toiminnassa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävyys ja niiden turvaaminen on ennen kaikkea kiinni ennalta ehkäisevästä toiminnasta, kuntalaisten omaehtoisesta toiminnasta, itsestä huolehtimisesta ja näitä tukevista verkostoista ja palveluista. Laitoshoitoa voidaan vähentää tekemällä kodista tuvallinen ja lisätä turvallisuuden tunnetta audiovisuaalisilla laitteilla, videopuhelintekniikalla ja atk-laitteilla.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä