torstaina 12.12.2013

Yrttiaho oli ylivoimaisesti paras keskustelija. Hän oli ainoa älykkö ohjelmassa. Hyväksyisin hänet tyttärekseni (olen 64 v). Vaikka en ole läheskään kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä, silti ymmärrän hänen lähtökohtiaan. Kokoomuksen kansanedustajan olisi kannattanut kahdesti miettiä ennen kuin syytti Arhinmäkeä. Sanon tämän sillä perusteella, että keskustelija ei osannut muuta kuin toistaa samaa litaniaa koko ajan. Mielestäni itsenäisyyspäivän juhlan kiiltokuvamaisuutta edustaa parhaimmillaan vuosikymmenestä toiseen esim Riitta Uosukainen, jota onneksi nyt ei haastateltu. Tällainen saattaa pänniä. Näin sanoo täältä porvari

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä