lauantaina 21.12.2013

Kiitos ohjelmasta. Tosin hiukan monipuolisempaa otetta olisin toivonut - tätä asiaa kun itsekin olen paljon miettinyt. Mielestäni tilanne ei ole lainkaan noin mustavalkoinen. Oli hiukan ärsyttävääkin asettaa alun ja lopun pikkulasten leikki-ikään kuin vastakohdaksi muulle ohjelmalle. Mietitäänpä nykyajan teiniä. On neljänlaisia tilanteita: 1) ei harrastuksia ja liikaa aikaa somelle & kaikenlaiselle tyhmälle, 2) ei harrastuksia, mutta vahva sisäinen palo johonkin, 3) aktiivinen harrastus, joka ei ole ns. sm-tasolle tähtäävää, ja 4) todella kovaa harrastavat, joista osa nauttii täysillä ja osalle kohta 3 sopisi paremmin. KAIKKI nämä ovat olleet leikkiviä lapsia ritaripuvuissaan, kuten alun ja lopun filmipätkissä. Kyse onkin siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen.

On ihan totta, että kohdan 4 nuorilla, osalla, on liikaakin paineta. Suurin ongelma ovat kuitenkin kohdan 1 lapset. Heitä on eniten. Heillä on ikäänkuin liikaa aikaa ja heitä näkee perjantai-iltaisin kaupungilla pyörimässä.

Ymmärrän, että sävyjen ja näkökulmien esittely on hankalaa, kun haluaa jonkun pääviestin tuoda läpi. Olisi todella mukavaa kuitenkin, jos moista yritettäisiin. Tastulan aiemmissa ohjelmissa tämä "pinnan alle meno" on juuri ollut se rikkaus ja olisi upeaa saada sitä tähän formaattiin myös.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä