perjantaina 17.01.2014

TV-ohjelmaa tehdessä leikataan kohtauksia ja tapahtumista tulee toki erilainen kuva kuin todellisuudessa, taustalla on paljon keskusteluja johdon ja työntekijöiden keskuudessa. Harjoitteet, joita tehdään keskustelujen lisäksi, näyttävät toki absurdeilta yht'äkkiä nähtyinä. Ne kuitenkin toimivat, auttavat hahmottamaan asioita, arvoja ja asetelmia paremmin kuin pelkät sanat. Myös arjessa tehtävät harjoitteet muovaavat asenteita ja motivaatiota. Jos aluksi vaikka väkisin toivotetaan hyvää huomenta toinen toisilleen ja kysytään, mitä sinulle kuuluu, oli kyse avioparista tai työyhteisöstä, se vähitellen sulattaa jäätä ja raivaa maata rakentavammalle vuorovaikutukselle ja luottamuksen rakentumiselle.

Arvostus ja luottamus ovat erittäin isoja asioita, niitä ei voi ohittaa kevyesti. Ihminen tekee hyvää tulosta parhaiten - ja usein jopa vain silloin - kun luottamus hänen ja esimiehensä välillä on kunnossa, kun pohjalla on toinen toisensa arvostus.
Olen toiminut liikkeenjohdon konsulttina vuodesta 2001 ja kaikki asiakkaani ovat tietääkseni tyytyväisiä lukuun ottamatta ko. venttiilitehtaan toimitusjohtajaa. Olen toki samaa mieltä, että ruudussa nähdyt - ja kaikki meidät yllättäneet, ei suinkaan käsikirjoitetut - epäonniset ja epäonnistumisten käänteet eivät anna hyvää tai oikeaa kuvaa omastani tai hyvästä konsultin työstä. Olen kuitenkin hyvin kiitollinen, että tämä loistavasti toteutettu sarja herättää suomalaisia keskustelemaan siitä, millä eväillä duuneja pelastetaan parhaiten.
Arvostaen,
Isa Merikallio

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä