Mielestäni tämä elokuva kärsi huonosta käsikirjoituksesta ja näyttelijäsuorituksista, jotka eivät olleet uskottavia. Elokuva leikki stereotypioilla ja henkilöt tuntuivatkin kiiltokuvamaisilta, pinnallisilta ja kovin saarnaavilta - puolin ja toisin. En pitänyt Marionin hahmon muutosprosessin kuvausta uskottavana: näyttelijä tuntui ilmentävän hahmon sisäistä sekamelskaa vain tiuskimalla ja nopeuttamalla hahmon puhetta. En myöskään pitänyt Marionin ja Julian suhteen kuvausta uskottavana (missä lämpö, rakkaus ja intohimo, kovin oli latteaa ja laimeaa näyttelyä). Ei kerta kaikkiaan tehnyt vaikutusta tai ollut uskottavaa näyttelemistä. Myös muut hahmot kärsivät syvyyden puutteesta. Joko oltiin pahoja kiihkouskovaisia tai arvoliberaaleja homoja tai homomyönteisiä hahmoja. Välimuotoja ei oikeastaan ollut näiden stereotypioiden välillä ja käsikirjoitus oli tarkoituksellisen osoitteleva, mustavalkoinen ja saarnaava.
Tässä tarinassa olisi ollut ainesta vaikka mihin, jos siinä olisi syvennytty hahmojen mielenliikkeisiin ja jopa rakennettu jotain siltaa heidän välilleen. Olisi myös ollut mielenkiintoista, jos hahmoihin olisi panostettu enemmän eli niitä ei olisi rakennettu niin yksinkertaisiksi (nyt oikein kukaan hahmoista ei ollut uskottava). Tiuskimisen ja hysteerisyyden sijaan olisi voitu keskittyä niihin hiljaisiin eleisiin, joita kulttuurimme on täynnä ja jotka ovat paljon yleisempiä Suomessa kuin tällainen teinipuuskahtelu. Täytyy myös sanoa, että itse uskovana ja uskonnollisen kasvatuksen saaneena minua ärsytti se tapa jolla uskovaiset oli esitetty tässä elokuvassa. Mietinkin että tässä on elokuva, jonka ateistit ovat tehneet ateisteille. Mikä on sääli, koska myös homoissa ja lesboissa on uskovaisia.
Olisi ollut mielenkiintoista kuulla hahmojen perustelevan niitä syitä, miksi homoutta pidetään syntinä sekä myös niitä asioita joita monien uskovaisien elämäänkin kuuluu ja joita he itse pitävät myös syntinä. Niin että ymmärrettäisiin olla heittämättä sitä ensimmäistä kiveä ja kaivamatta rikkaa toisen silmästä ja katsottaisiin ennemminkin oman elämän puutteita. Elokuva olisi oikeasti hyötynyt siitä, että jollakin tasolla hahmot ymmärtäisivät toisiaan, vaikka eivät toistensa valintoja ymmärtäisikään tai pitäisi oikeana - näinhän se on oikeassa elämässäkin. Itse pidän homoutta syntinä, mutta myös sitä että elää avosuhteessa niin kuin itse teen, enkä siis heitä ensimmäistä kiveä: en homoja tai itseäni kohti. En ole parin ateistin takia muuttamassa syntikäsitystäni ja silti olen sitä mieltä, että homoilla tulisi olla tasavertaiset oikeudet lain edessä. Tällaiset elokuvat tyydyttävät lähinnä niitä ihmisiä, jotka saarnaavat jo käännytetylle joukolle. Mitään uutta vuoropuhelua inhimillisyydestä eri tavoin uskovien välille se ei luo, päinvastoin kaivaa eri tavalla uskovien poteroita syvemmiksi.
maanantaina 17.03.2014
Mielestäni tämä elokuva kärsi huonosta käsikirjoituksesta ja näyttelijäsuorituksista, jotka eivät olleet uskottavia. Elokuva leikki stereotypioilla ja henkilöt tuntuivatkin kiiltokuvamaisilta, pinnallisilta ja kovin saarnaavilta - puolin ja toisin. En pitänyt Marionin hahmon muutosprosessin kuvausta uskottavana: näyttelijä tuntui ilmentävän hahmon sisäistä sekamelskaa vain tiuskimalla ja nopeuttamalla hahmon puhetta. En myöskään pitänyt Marionin ja Julian suhteen kuvausta uskottavana (missä lämpö, rakkaus ja intohimo, kovin oli latteaa ja laimeaa näyttelyä). Ei kerta kaikkiaan tehnyt vaikutusta tai ollut uskottavaa näyttelemistä. Myös muut hahmot kärsivät syvyyden puutteesta. Joko oltiin pahoja kiihkouskovaisia tai arvoliberaaleja homoja tai homomyönteisiä hahmoja. Välimuotoja ei oikeastaan ollut näiden stereotypioiden välillä ja käsikirjoitus oli tarkoituksellisen osoitteleva, mustavalkoinen ja saarnaava.
Tässä tarinassa olisi ollut ainesta vaikka mihin, jos siinä olisi syvennytty hahmojen mielenliikkeisiin ja jopa rakennettu jotain siltaa heidän välilleen. Olisi myös ollut mielenkiintoista, jos hahmoihin olisi panostettu enemmän eli niitä ei olisi rakennettu niin yksinkertaisiksi (nyt oikein kukaan hahmoista ei ollut uskottava). Tiuskimisen ja hysteerisyyden sijaan olisi voitu keskittyä niihin hiljaisiin eleisiin, joita kulttuurimme on täynnä ja jotka ovat paljon yleisempiä Suomessa kuin tällainen teinipuuskahtelu. Täytyy myös sanoa, että itse uskovana ja uskonnollisen kasvatuksen saaneena minua ärsytti se tapa jolla uskovaiset oli esitetty tässä elokuvassa. Mietinkin että tässä on elokuva, jonka ateistit ovat tehneet ateisteille. Mikä on sääli, koska myös homoissa ja lesboissa on uskovaisia.
Olisi ollut mielenkiintoista kuulla hahmojen perustelevan niitä syitä, miksi homoutta pidetään syntinä sekä myös niitä asioita joita monien uskovaisien elämäänkin kuuluu ja joita he itse pitävät myös syntinä. Niin että ymmärrettäisiin olla heittämättä sitä ensimmäistä kiveä ja kaivamatta rikkaa toisen silmästä ja katsottaisiin ennemminkin oman elämän puutteita. Elokuva olisi oikeasti hyötynyt siitä, että jollakin tasolla hahmot ymmärtäisivät toisiaan, vaikka eivät toistensa valintoja ymmärtäisikään tai pitäisi oikeana - näinhän se on oikeassa elämässäkin. Itse pidän homoutta syntinä, mutta myös sitä että elää avosuhteessa niin kuin itse teen, enkä siis heitä ensimmäistä kiveä: en homoja tai itseäni kohti. En ole parin ateistin takia muuttamassa syntikäsitystäni ja silti olen sitä mieltä, että homoilla tulisi olla tasavertaiset oikeudet lain edessä. Tällaiset elokuvat tyydyttävät lähinnä niitä ihmisiä, jotka saarnaavat jo käännytetylle joukolle. Mitään uutta vuoropuhelua inhimillisyydestä eri tavoin uskovien välille se ei luo, päinvastoin kaivaa eri tavalla uskovien poteroita syvemmiksi.
– Anneli (ei varmistettu)