lauantaina 18.09.2010

Pieni mutta tavallinen kässärin perusmoka on oikoa lainsäädäntökuvioissa, etenkin jääviysasioissa. Saksa on kohtalaisen tarkka oikeusvaltio, jonka oikeusperinnöstä Suomikin on ammentanut monia asioita. Missään oikeusvaltiossa tuskin olisi mahdollista pistää isää ja poikaa saman murhajutun kimppuun. Tutkinnanjohtajien erilaiset naissekoilut juttujen asianosaisiin kuuluvien kanssa ovat nekin harmittavaa viihdemössöä. Vanha Kettu oli tässä suhteessa tinkimätön. Toisessa ääripäässä keikkuu sinänsä mukaansa tempaava ja hauska Kahden Keikka, jossa oiotaan laillisuusasioissa oikein olan takaa. Suomessa yksityisetsivä olisi Matulan tempuilla ollut työtön jo ensimmäisen jakson jälkeen.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä