Tahdon vain sanoa että jokaisessa ihmisessä, jokaisessa yksilössä on sisäisesti sellainen avaruus ja aarreaitta, onnen ja ilon lähde,
että huumeet ja päihteet jäävät hyvinkin historiaan...

Tätä ei voi selittää. Se vain koetaan. Jokainen omalla tavallaan ja omalla ajallaan.
Äärimmäiset olosuhteet voivat monessa tapauksessa johtaa heräämiseen.
Henkiseen heräämiseen...
siihen oivallukseen että olen muutakin kuin tämä liikkuva nahkapussi... Että olemassaolollani on itseäni suurempi tarkoitus,
ja että olen yhteydessä suurempaan kokonaisuuteen.
Olen kokonaisuuden hengittävä ja elävä solu.
Kaikki mitä ajattelen, tunnen ja teen vaikuttaa siihen miten koen elämääni...
ja vielä sillä on vaikutuksensa ihan kaikkeen muuhunkin!
Toisiin ihmisiin, säätiloihin :) ihan kaikkeen...
En ole yksin.
En ole koskaan ollut.

Valeitse rapisee pois kuin syksyn lehdet.
kuivuneena ja kuihtuneena.
Maatuessaan nämä lehdet kuitenkin ravitsevat maata,
muuttuvat maaksi.
muhevaksi multavaksi
kasvualustaksi elämänpuulle
tukien sen Olemista.

Jokainen lehti on yksilö -yksi.
Kaikki lehdet ovat yhteydessä oksaan...
ja oksat liittyvät runkoon.

Jokainen lehti on näennäisesti yksinäinen,
ainakin ollessaan maassa kuivuneena...
mutta sitä ei olisi ilman puuta.
Suurempaa kokonaisuutta.

Siispä sinulle rakas lukija:
muista, et ole vain tuulen heittelemä yksinäinen lehti,
vaan myös suuri ja majesteettinen puu.
Sellainen jolla on vahvat juuret
syvällä elämän todellisuudessa,
ja latvusto joka kohoaa pilvienkin yläpuolelle...

...ja siellä paistaa aina aurinko :)

– kiitollinen uudesta mahdollisuudesta (ei varmistettu)