90-luvun lopulla vierailin tukihenkilökurssillaisten kanssa Vantaalla Liljatien vastaanottokodissa kurssiin liittyvällä tutustumiskäynnillä. Vaikka talo oli ulospäin ihan hienon näköinen pytinki ja äkkiseltään sisustuskin oli ollakseen ok, saimme esittelyn myötä tutustua suomalaisen yhteiskunnan "lapsivankilaan". Siistittyyn versioon, jossa asioita nimitettiin hienoin termein, mutta me tukihenkilöt koimme paikan lapsivankilana.
Liljatien lapsivankilassa oli lukitut ovet ja särkymätöntä lasia ikkunat, joita ei auki saanut kuin henkilökunta. Paikasta löytyi myös eristyskoppi, kahden erillisen oven takaa, joka oli prsesiis samanlainen kuin mielisairaalan suljetulla osastolla ns. "hulluilla" on. Se ero oli, että hullujenhuoneella oli sileät seinän pinnat, eikä rapattuja kuten Liljatiellä. Hullujen huoneen eristyksestä löytyi myös ikkuna, josta näki pihalle, mutta Liljatien lapsivankilassa oli ikkunan eteen pultattu ikkunan kokoinen paksu metallilevy, jottei ulos nähnyt, ei päivä paistanut, eikä kuu kumoittanut.
Hullujenhuoneen seiniltä ei liioin löytynyt kuivunutta, selvää ihmispaskaa, kuten Liljatien lapsivankilan seiniltä ja välieteisen paskahuussista.
Riehuvat lapset ja nuoret kuulemma piti eristää sinne, kun olivat kuulemma muille hoidokeille turvallisuusriski ja välillä itselleenkin, selitti jokseenkin jolsaääninen laitoksen johtajatar.
Tähän laitokseen Vantaalla kuulemma tuotiin kaikki, syystä mistä hyvänsä, huostaanotetut 7 vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset, vähintäänkin muutamiksi viikoiksi, jotta paikassa voidaan arvioida, minneppä penska tai nuori jatkossa sijoitetaan. Elikkä, kaikki vantaalla huostaanotetut kakarat 7-17 ikävuoden väliltä joutuivat hullujenhuoneen ja lapsivankilan sekaristeytyspaikkaan, ilmeisesti "tutkintavankeuteen", jota tietysti nimitettiin hienommilla nimikkeillä, kuten lastensuojelun ja sosiaalitoimen ammattikielenkäyttö asioita kaunistelee ja selittelee "ammatillisesti". Ensimmäiseen kahteen viikkoon pentu ei päässyt edes ulos.
Tietääkseni Liljatien lapsivankila on yhä toiminnassa, mutta onko kriteerit yhä samat ja "hoidon laatu", ei ole tiedossani. Vaitiolovelvollisuus on hyvä keksintö virkamiehillä ja sen taakse on helvetin hyvä kätkeä kaikki se paskakin, mitä lastensuojelussa ja sosiaalitoimessa keskenkasvuisille tehdään ja mitä tapahtuukaan "ammattikasvattajien" toimesta.
Painotan yhä uudelleen, kuten aikaisemmissakin kirjoituksissani, Sauli ja Fluk, nämä kaksi erikoisesti, he ovat olleet viimeittet kaksi vuotta "ammattikasvattajien" vaikutuksessa laitoksessa, eivätkä nämä korkeasti nykykasvatusfilosofian osaavina saaneet otetta näihin poikiin pätkääkään. Mutta oman kovan elämänkoulunsa käyneet, entiset linnankundit meni poikien sydämiin neljässä päivässä ja viidessä yössä ja pojat oikeesti käänsi kelkkaansa positiiviseen suuntaan.
Tämä Kakola-ohjelma oikeesti kertoo ja todistaa nykyisen kasvatusfilosofian olevan susi, joka ei toimi, ei pelaa, vaan puoskaroi. Elikä, kun hakataan miljoonia ja taas miljoonia lapsi- ja nuorisotyöhön veromarkkoja nykyisillä kasvatusmetodeilla ha tuloksena on pelkkää paskaa, kuten Saulin "savitaideteoksessa", niin jossain on helvetisti mätää.
keskiviikkona 22.12.2010
90-luvun lopulla vierailin tukihenkilökurssillaisten kanssa Vantaalla Liljatien vastaanottokodissa kurssiin liittyvällä tutustumiskäynnillä. Vaikka talo oli ulospäin ihan hienon näköinen pytinki ja äkkiseltään sisustuskin oli ollakseen ok, saimme esittelyn myötä tutustua suomalaisen yhteiskunnan "lapsivankilaan". Siistittyyn versioon, jossa asioita nimitettiin hienoin termein, mutta me tukihenkilöt koimme paikan lapsivankilana.
Liljatien lapsivankilassa oli lukitut ovet ja särkymätöntä lasia ikkunat, joita ei auki saanut kuin henkilökunta. Paikasta löytyi myös eristyskoppi, kahden erillisen oven takaa, joka oli prsesiis samanlainen kuin mielisairaalan suljetulla osastolla ns. "hulluilla" on. Se ero oli, että hullujenhuoneella oli sileät seinän pinnat, eikä rapattuja kuten Liljatiellä. Hullujen huoneen eristyksestä löytyi myös ikkuna, josta näki pihalle, mutta Liljatien lapsivankilassa oli ikkunan eteen pultattu ikkunan kokoinen paksu metallilevy, jottei ulos nähnyt, ei päivä paistanut, eikä kuu kumoittanut.
Hullujenhuoneen seiniltä ei liioin löytynyt kuivunutta, selvää ihmispaskaa, kuten Liljatien lapsivankilan seiniltä ja välieteisen paskahuussista.
Riehuvat lapset ja nuoret kuulemma piti eristää sinne, kun olivat kuulemma muille hoidokeille turvallisuusriski ja välillä itselleenkin, selitti jokseenkin jolsaääninen laitoksen johtajatar.
Tähän laitokseen Vantaalla kuulemma tuotiin kaikki, syystä mistä hyvänsä, huostaanotetut 7 vuotiaat ja sitä vanhemmat lapset, vähintäänkin muutamiksi viikoiksi, jotta paikassa voidaan arvioida, minneppä penska tai nuori jatkossa sijoitetaan. Elikkä, kaikki vantaalla huostaanotetut kakarat 7-17 ikävuoden väliltä joutuivat hullujenhuoneen ja lapsivankilan sekaristeytyspaikkaan, ilmeisesti "tutkintavankeuteen", jota tietysti nimitettiin hienommilla nimikkeillä, kuten lastensuojelun ja sosiaalitoimen ammattikielenkäyttö asioita kaunistelee ja selittelee "ammatillisesti". Ensimmäiseen kahteen viikkoon pentu ei päässyt edes ulos.
Tietääkseni Liljatien lapsivankila on yhä toiminnassa, mutta onko kriteerit yhä samat ja "hoidon laatu", ei ole tiedossani. Vaitiolovelvollisuus on hyvä keksintö virkamiehillä ja sen taakse on helvetin hyvä kätkeä kaikki se paskakin, mitä lastensuojelussa ja sosiaalitoimessa keskenkasvuisille tehdään ja mitä tapahtuukaan "ammattikasvattajien" toimesta.
Painotan yhä uudelleen, kuten aikaisemmissakin kirjoituksissani, Sauli ja Fluk, nämä kaksi erikoisesti, he ovat olleet viimeittet kaksi vuotta "ammattikasvattajien" vaikutuksessa laitoksessa, eivätkä nämä korkeasti nykykasvatusfilosofian osaavina saaneet otetta näihin poikiin pätkääkään. Mutta oman kovan elämänkoulunsa käyneet, entiset linnankundit meni poikien sydämiin neljässä päivässä ja viidessä yössä ja pojat oikeesti käänsi kelkkaansa positiiviseen suuntaan.
Tämä Kakola-ohjelma oikeesti kertoo ja todistaa nykyisen kasvatusfilosofian olevan susi, joka ei toimi, ei pelaa, vaan puoskaroi. Elikä, kun hakataan miljoonia ja taas miljoonia lapsi- ja nuorisotyöhön veromarkkoja nykyisillä kasvatusmetodeilla ha tuloksena on pelkkää paskaa, kuten Saulin "savitaideteoksessa", niin jossain on helvetisti mätää.
– Ramiro (ei varmistettu)