Sarjan menestyksen salaisuuksia:
-Sarjasta puuttui rikoslehtimäinen makaabereillä yksityiskohdilla mässäily.

-Sarja kunnioitti osallistujiaan (mentorit ja pojat). Skandaalilehdissä on juttuja joissa on rivien välissä: "Katsokaa kuinka kauhea ihminen! -> Kylläpä sinä lukija olet tosi mainio ihminen tuon rinnalla".

-Kerrankin sarja josta puuttuivat psykologiset kliseet, katsojien annettiin itse tehdä omat johtopäätöksensä. Sehän on tosi-tv:n periaate.

-Pojat olivat osallistujia, ei kohteita tai eläviä lavasteita. Presidentti Halosen kuva toimi lavasteena kun johtaja haastatteli poikia. :D

-Poikien karkea kieli oli kyllä mukana sarjassa mutta sitä ei mitenkään alleviivattu. Miksi tarvisikaan, kyllähän tuon kaikki tietävät.

-Osallistujilla oli itsekritiikki edellä -asenne.

-Sarja ei ollut mikään selitysten näyttämö. Rikollisilla on huippuunsa kehittyneet selittimet, onneksi niitten tuotoksia ei päästetty sarjaan, kiitos mentorien.

-Sarja katsoi rikollisuutta ja päihdeongelmaa katsojan tasolta ja viivan samalta puolelta.

Aluksi tuumin "Taas joku tosi-tv-sarja. Hyi olkoon!". Tutkijoitten kritiikki Hesarissa herätti kiinnostukseni sarjaa kohtaan ja olihan niitä sosiaalin virka-aseman väärinkäytösten paljastuksia, sivulauseissa ja sellikeskusteluissa. Toimii paremmin noin. Kun sarjan katsoi monta kertaa niin esiin nousi kasvukertomus, eräänlainen nykyajan versio Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä.

Aika monikerroksinen sarja joka kestää katselua ja herättää keskustelua. Todellinen tupla jätti potti julkiselle keskustelulle, jota ilman ei yhteiskunnan rakenteet muutu.

– Matti.W (ei varmistettu)