Olemme kummastuneina seuranneet joulukalenteria. Koko joulukuun olemme kuulleet konniaisten "pilataan joulu" -pihinää ja seuranneet erilaisia kiusanteon tapoja, Ihmettelen, pitääkö pientenkin lasten ohjelmissa suurimman osan ohjelmasta olla ikävää: kiusaamista, valehtelua, juonittelua, pahantekoa. Eipä paljoa auta, jos 24-osaisen ohjelman 20 osaa ovat tätä ikävyyttä ja sitten muutamassa viimeisessä osassa hyvät jotenkin voittavat. On eri asia, jos aikuiset haluavat seikkailuelokuvissaan seurata sankarinsa kamppailuja pahoja vastaan 90% elokuvan pituudesta ja sitten loput 10% on sankarin urotekojen jälkeistä onnen aikaa.

Oma neljävuotiaani katsoo ohjelmaa niin ikään hämmentyneenä, peloissaankin ja ihmettelee, miksi konsultti haluaa joulupukille pahaa. Yritän selittää että näin elämässä joskus on: jotkut aikuiset eivät välttämättä ole kivoja. Nelivuotias huokaa surullisena: en halua katsoa sellaista.
Niinpä. Miksipä kiusantekoa haluaisi seurata??? Haluaisin kuulla joulukalenterin kirjoittajatiimiltä, mitä he ovat oikein tällä ajaneet takaa.

Mikä onkaan joulukalenterin tarkoitus? Miksei se voisi olla mukavaa joulunodotusta, joulun rakentamista päivä päivältä, kasvavaa kuplivaa iloa? Tämän vuoden kalenterin parissa ei toden totta ole ollut montaakaan mukavaa hetkeä.

Ylipäätänsä joulukalenterin viimeisimmissä osissa on ollut paljon paikallaan polkevaa turhan löysää tapahtumankerrontaa: päivittelen juonen kulkemattomuutta! Nyt on takana 15 osaa, ja vielä ollaan "alkukuopissa": Toljanterin takahuoneessa mutistaan jotakin joulun pilaamisesta ja Toljanteri huokailee, että pitäisi pelastaa joulu. Juonellisesti ohjelmassa ei siis ole tapahtunut juuri mitään.

Ainoastaan visuaalisesti kalenteri on mukavaa katsottavaa - ja onhan joissakin osissa ollut kohtia, jotka ovat olleet aikuisen korviin mukavaa nykyajan työpaikoilta tutun tehostamissaarnan parodiaa, mutta lasten ohjelmaksi tämän vuoden joulukalenterista ei ole.

– Pettynyt perheellinen (ei varmistettu)