perjantaina 28.01.2011

Suurin osa katsojista ei tunne hääparia henkilökohtaisesti, saamme sen kuvan minkä ohjelman tekijät haluavat antaa meille leikkauksilla ja kohtauksien valikoinnilla. Siitä huolimatta Stiinan ja Pekan yhteiselo näytti todella tasapainoiselta ja rakkauden täyttämältä, lapset täydensivät hienosti perhettä ja olivat todella suloisia ja hyvin kasvatettuja. Välipalakohtaus oli ihana, Amanda tarjosi uutiseksi lumiukkoa keskelle kesäpäivää ja vauvan tulo -uutinen ei suuremmin hätkäyttänyt sisarusparvea, heille se tuskin oli kovin järisyttävä tieto, että vauvoja tulee lisää, rakkautta tuntuu riittävän kaikille tasapuolisesti.

Jos uskonnon ehdoilla eläminen ei sovellu jonkun ajatusmaailmaan, silloin lienee parempi jättää yhteisö ja valita se parempi vaihtoehto. Toivottavasti lapsilla on säilynyt yhteys myös biologiseen äitiinsä, sehän ei varmaan kuulunut tämän ohjelman sisältöön niin oleellisesti että siitä olisi meille kerrottu.

Olen myös samaa mieltä siitä, että nämä Satuhäät vaikuttivat monin verroin "täydellisemmiltä" kuin ne ensimmäiset tämän kauden häät, morsiamissa oli eroa kuin yöllä ja päivällä. Kaikkihan me olemme yksilöitä ja teemme omat ratkaisumme, täytyy todella nostaa olematonta hattuaan Stiinalle, joka rohkeni astua mukaan Pekan ja lasten elämään. Harvasta meistä olisi tuollaiseen hyppyyn tuntemattomaan, sydämellisesti onnea tulevaan elämäänne! Kumpikohan tuli täydentämään lapsikatrasta?

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä