Mitenkään väheksymättä Kerelle rakkaan ihmisen menetystä haluaisin muistuttaa ettei ole elämää ilman kuolemaa. Kuoleman perusolemus vaikuttaisi olevan yksilön kannalta sama, saapui se sitten ennemmin tai myöhemmin. Joidenkin "hyvä" tai "paha" attribuuttien asettelun sijaan voisi olla rakentavampaa meditoida omia surun ja menetyksen tunteitaan ja miettiä miksi suree luonnollista asiaa, joka kuitenkin eräänä päivänä kohtaa meistä jokaista. Kuolemaa nimenomaan tarvitaan tässä maailmassa muistuttamaan omaan hybrikseensä helposti sekoavaa ihmistä omasta katoavuudestaan ja jos kuolemaa ei olisi meillä olisi luultavasti jonkun psykopaattikiduttajan diktatuuri täältä ikuisuuteen.

Elämän merkitys on sen pysymättömyydessä, että ymmärtää menettävänsä aivan kaiken mitä täällä tuleekaan kasaan haalineeksi. Päivien määrää merkityksellisempi on niiden laatu.

– Anonyymi (ei varmistettu)