tiistaina 27.08.2013

Kritiikkisi on osin aivan aiheellista. Jääkiekkoa emme tosin ole esittäneet enää hyvään toviin ja muutenkin jokainen urheiluratkaisu mietitään erittäin tarkkaan. Pääsääntöisesti sarjoja siirtävät vain isot tapahtumat, joilla on paljon - yleensä reilusti enemmän - katsojia.

Ylipäätään tietysti suorat lähetykset ovat urheilun suola ja siksi niiden ehdoilla pitää joskus mennä - juuri siksi, että urheilulla on runsaasti ystäviä ja koska Ylen pitää tarjota ohjelmaa kaikille suomalaisille.

Mikä ei tarkoita, ettei koko ajan suunniteltaisi keinoja, joilla voisimme palvella molempia yleisöjä mahdollisimman hyvin. Esim. urheilussakin on tilanteen mukaan käytetty myös muita kanavia.

Yle ei pakota ketään maksamaan veroa, vaan rahoitusratkaisusta päätti yksimielisesti kansan äänestämä eduskunta.

Strike Back alkaa vuoden vaihteessa, ja esitämme sitä saman tien kaksi kautta putkeen. Josko se olisi edes pieni kompensaatio odotuksesta!

Miika / TV2

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä