Koulutuskuntayhtyminen hallinto on paisunut kuin pullataikina ja niiden toiminta on oman toiminnan kehittäminen ja työllistäminen, eikä todellisuudessa palvele opetustoimintaa, mitä sen todellisuudessa pitäisi olla. Kun hallinto ja kiinteistöpalvelu tuottavat voittoa, voidaankin kysyä, miten ne voivat tuottaa voittoa, kun toiminnan pitäisi suurimmaksi osaksi perustua opiskelijoiden ammatillisen osaamisen kehittämiseen sekä opetuksen kautta tuottamaan yhteiskuntaan tulevia ammattiosaajia sekä yhteiskuntakelpoisia kansalaisia.
Miten voi olla, että opetuksesta ollaan aina ensimmäisenä säästämässä, opiskelijoiden lähiopetustunteja on vuosivuodelta vähennetty, työssäoppimista lisätty, etätehtäviä ja ryhmäkokoja suurennettu. Näinkö opiskelijoiden oikeusturva ja yksilöllinen oppiminen turvataan? Lähiopetustunnit vaihtelevat Suomessa eri koulutuskuntayhtymillä 26-32 h/vko.
Ei voi kun ihmetellä kun on syrjäytymistä, mielenterveysongelmia ja oppimisongelmia opiskelijoilla ja työnantajat ihmettelevät opiskelijoiden osaamisen tasoa ja syyt tulevat opettajien kontolle. Opiskelijat tarvitsevat tukevaa, kannustavaa, ohjaavaa ja elämänhallintaan liittyviä kokemuksia, niitä ei säästöjä lisäämällä saada turvattua ja eikö opiskelijoiden ole oikeus saada riittävästi oppimis- ja osaamiskokemusta ammattialan huippuosaajilta. Onko meillä tällä toiminnalla jatkossa enää motivoituneita ja osaavia opettajia saatavilla ammatillisiin oppilaitoksiin, joita esim. kädentaidon ammattiala edellyttää, siis todellisia käden taitajia.
Lopuksi ajatuksi nykyisestä koulutusjärjestelmästä.
Ammatillinen koulutus
Koulutuskuntayhtymien meno on kuin pendoliinon, vauhdilla mennään, mutta onko suunta oikein?
Kysymys kuuluu, kuinka moni on tippunut kyydistä, hallinto vai opiskelijat, vai kumpikin?
Ei hätää, elämä edessä piletti kunnossa, koska sen vielä itse leimata saamme, vai saammeko?
Osoite on vielä sama, mutta kenelle?
Käsky on käynyt, muutosta, muutosta, on siis jatkuva muutos! Opetushallitus päättää, kuntayhtymän suunnittelevat, oppilaitokset toteuttavat, rehtorit määräävät, opettajat opettavat, sen minkä pystyvät tai ehtivät?
Mutta miten opiskelijat, saavatko kaikki tavoitteiden mukaisen opetuksen ja riittävästi aikaa?
On verkkoa ja monenlaista herkkua, kakkua ja tietoverkkoa!
HEI, oletko siitä siivun tänään saanut, vai onko kaikki mennyt sinne hukkaverkkoon?
Laatua, laatua, muttei sydämeen voimaa saatua.
On monenlaista arviointi ja ohjausmerkintöjä, sanallisia, numeroita, tähtimerkintöjä, mukautettuja, hyväksi luettuja, vapautuksia, HOJKS, HOPS, TUSU ym. ym. sekä seurantaa monenlaista. Mutta miten on todellinen opetus ja ohjaustilanteet hoidettu?
Valvontaa on monenlaista? Omaa ja valvottua, silputtua ja tallennettua, muttei mitään, mikä vie meidät elämän tähtiin!
Kuitenkin se hivenen auttaa, vaikka tukan lähtöön?
Hoppu, hoppu, onko se kaiken loppu?
Kysyykö sinulta kukaan, mikä sinulla on? EI, sillä siihen ei aika riitä!
Kuka siitä arvioinnin suorittaa, oppilaitos, opetushallitus vai ulkopuolinen arvioitsija?
Toivotaan, ettei se vain olisi hautausurakoitsija!
Koulutusta täytyy kehittää, siis täytyy kehittää, niin täytyy kehittää, mutta mihin suuntaa?
Kehittyykö se, niin kehittyykö se, tietysti se kehittyy! Mutta kysymys kuuluukin?
Miten se sitten todellisuudessa kehittyy ja kenen tavoitteiden mukaan?
Onneksi siihen on olemassa suunnitelmia, laatujärjestelmiä, visioita, strategioita ja niiden auditointia. ISO 9001 – laatusertifikaatti, Internet, sähköposti, feisbook. ym.ym.? Eli on päätteitä ja päätettä, lippua ja lappua, vapaasti valittua ja valinnaista, luvallista ja luvatonta, päätöstä ja päätöksiä, lausuntoja ja selvityksiä, hyväksyttyä ja hylättyä, ajatuksia ja ajatelmia, järkeä ja järjettömyyttä!
Mutta ei kuitenkaan kysymystä, mitä me tällä kaikella saavutamme?
EI hätää, sillä suunnittelu on tärkeää, kun vain suunnittelee jotain, sillä tavoite ei nyt aina ole niin tärkeä!
VAAN liike, liike, se on kaikkein tärkein!
Nimimerkki
Yli 30 vuoden opettaja kokemus ammatilliselta puolelta
torstaina 24.10.2013
Koulutuskuntayhtyminen hallinto on paisunut kuin pullataikina ja niiden toiminta on oman toiminnan kehittäminen ja työllistäminen, eikä todellisuudessa palvele opetustoimintaa, mitä sen todellisuudessa pitäisi olla. Kun hallinto ja kiinteistöpalvelu tuottavat voittoa, voidaankin kysyä, miten ne voivat tuottaa voittoa, kun toiminnan pitäisi suurimmaksi osaksi perustua opiskelijoiden ammatillisen osaamisen kehittämiseen sekä opetuksen kautta tuottamaan yhteiskuntaan tulevia ammattiosaajia sekä yhteiskuntakelpoisia kansalaisia.
Miten voi olla, että opetuksesta ollaan aina ensimmäisenä säästämässä, opiskelijoiden lähiopetustunteja on vuosivuodelta vähennetty, työssäoppimista lisätty, etätehtäviä ja ryhmäkokoja suurennettu. Näinkö opiskelijoiden oikeusturva ja yksilöllinen oppiminen turvataan? Lähiopetustunnit vaihtelevat Suomessa eri koulutuskuntayhtymillä 26-32 h/vko.
Ei voi kun ihmetellä kun on syrjäytymistä, mielenterveysongelmia ja oppimisongelmia opiskelijoilla ja työnantajat ihmettelevät opiskelijoiden osaamisen tasoa ja syyt tulevat opettajien kontolle. Opiskelijat tarvitsevat tukevaa, kannustavaa, ohjaavaa ja elämänhallintaan liittyviä kokemuksia, niitä ei säästöjä lisäämällä saada turvattua ja eikö opiskelijoiden ole oikeus saada riittävästi oppimis- ja osaamiskokemusta ammattialan huippuosaajilta. Onko meillä tällä toiminnalla jatkossa enää motivoituneita ja osaavia opettajia saatavilla ammatillisiin oppilaitoksiin, joita esim. kädentaidon ammattiala edellyttää, siis todellisia käden taitajia.
Lopuksi ajatuksi nykyisestä koulutusjärjestelmästä.
Ammatillinen koulutus
Koulutuskuntayhtymien meno on kuin pendoliinon, vauhdilla mennään, mutta onko suunta oikein?
Kysymys kuuluu, kuinka moni on tippunut kyydistä, hallinto vai opiskelijat, vai kumpikin?
Ei hätää, elämä edessä piletti kunnossa, koska sen vielä itse leimata saamme, vai saammeko?
Osoite on vielä sama, mutta kenelle?
Käsky on käynyt, muutosta, muutosta, on siis jatkuva muutos! Opetushallitus päättää, kuntayhtymän suunnittelevat, oppilaitokset toteuttavat, rehtorit määräävät, opettajat opettavat, sen minkä pystyvät tai ehtivät?
Mutta miten opiskelijat, saavatko kaikki tavoitteiden mukaisen opetuksen ja riittävästi aikaa?
On verkkoa ja monenlaista herkkua, kakkua ja tietoverkkoa!
HEI, oletko siitä siivun tänään saanut, vai onko kaikki mennyt sinne hukkaverkkoon?
Laatua, laatua, muttei sydämeen voimaa saatua.
On monenlaista arviointi ja ohjausmerkintöjä, sanallisia, numeroita, tähtimerkintöjä, mukautettuja, hyväksi luettuja, vapautuksia, HOJKS, HOPS, TUSU ym. ym. sekä seurantaa monenlaista. Mutta miten on todellinen opetus ja ohjaustilanteet hoidettu?
Valvontaa on monenlaista? Omaa ja valvottua, silputtua ja tallennettua, muttei mitään, mikä vie meidät elämän tähtiin!
Kuitenkin se hivenen auttaa, vaikka tukan lähtöön?
Hoppu, hoppu, onko se kaiken loppu?
Kysyykö sinulta kukaan, mikä sinulla on? EI, sillä siihen ei aika riitä!
Kuka siitä arvioinnin suorittaa, oppilaitos, opetushallitus vai ulkopuolinen arvioitsija?
Toivotaan, ettei se vain olisi hautausurakoitsija!
Koulutusta täytyy kehittää, siis täytyy kehittää, niin täytyy kehittää, mutta mihin suuntaa?
Kehittyykö se, niin kehittyykö se, tietysti se kehittyy! Mutta kysymys kuuluukin?
Miten se sitten todellisuudessa kehittyy ja kenen tavoitteiden mukaan?
Onneksi siihen on olemassa suunnitelmia, laatujärjestelmiä, visioita, strategioita ja niiden auditointia. ISO 9001 – laatusertifikaatti, Internet, sähköposti, feisbook. ym.ym.? Eli on päätteitä ja päätettä, lippua ja lappua, vapaasti valittua ja valinnaista, luvallista ja luvatonta, päätöstä ja päätöksiä, lausuntoja ja selvityksiä, hyväksyttyä ja hylättyä, ajatuksia ja ajatelmia, järkeä ja järjettömyyttä!
Mutta ei kuitenkaan kysymystä, mitä me tällä kaikella saavutamme?
EI hätää, sillä suunnittelu on tärkeää, kun vain suunnittelee jotain, sillä tavoite ei nyt aina ole niin tärkeä!
VAAN liike, liike, se on kaikkein tärkein!
Nimimerkki
Yli 30 vuoden opettaja kokemus ammatilliselta puolelta
– Säästöjen väärä kohde (ei varmistettu)