Lastendraama Ihan sama: "Kuin Harry Potter"

Ajankohtaista

Lastendraama Ihan sama: "Kuin Harry Potter"

Julkaistu torstaina 01.08.2013

YLE Kuvapalvelu

Yksi tärkeä teema sarjassa on aikuisten ja lasten suhde. Miten tärkeää on, että aikuiset kuuntelisivat, mitä lapset ajattelevat. Siksi toivon, että myös vanhemmat katsoisivat tätä. (Seela Sella)

Keväällä 2014 Kakkosella ja Areenassa nähtävä Ihan sama on kuusiosainen seikkailusarja, joka kertoo eliittikouluun eristetyn pojan ja hylätyn, huostaanotetun tytön ystävyydestä Merimaan kaupungissa.

Sarjan ohjaa Jarmo Lampela ja sen ovat käsikirjoittaneet Marika Kuortti ja Sanna Grav. Rikollisliigan pomoa esittää Seela Sella, jonka mukaan ihan sama sisältää samanlaista magiikkaa kuin maailman tunnetuimman velhopojan taival.

– Kun luin käsikirjoituksen, sanoin heti, että tämähän on kuin Harry Potter. Jatkuvasti tapahtuu merkillisiä!

Draaman päähenkilönä, 12-vuotiaana Kasperina, nähdään Nuutti Konttinen (kuvassa oik.) Toista lapsipääosaa, Iidaa, näyttelee Vilma Sippola (vas.).

YLE Kuvapalvelu

Nerolan koulun tähtioppilas, Kasper, kuluttaa päivät treenaten ja illat esiintymislavoilla. Kasper ei kuitenkaan ole onnellinen, vaan näkee jatkuvasti unta vapaasta elämästä ja Iidasta, tytöstä, jota ei ole koskaan tavannut.

13-vuotias Iida puolestaan janoaa huomiota koko maailmalta, erityisesti biologiselta äidiltään.

Vauhdikas, noin kymmenvuotiaille suunnattu sarja pohtii ajankohtaisia aiheita, kuten erilaisuuden hyväksymistä, perheen merkitystä ja menestyksen hintaa. Ohjelma esitetään parhaan katseluajan prime timessa.

Sarjaa kuvataan heinäkuusta marraskuuhun Helsingissä, Lahdessa, Porvoon saaristossa, Härmässä, Naantalissa ja Virossa. Kuvauksissa on mukana satoja avustajia.

Draaman työnimenä on ollut Kasper ja Iida. Kuvassa yllä Seela Sellan kanssa Jemina Sillanpää.

Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 02.11.2013

Tätä sarjaa odottessa:=)) Mummina kuulen tuota IHAN SAMAa 11v ja 9v pojilta,.:=))

keskiviikkona 08.01.2014

millon tää alkaa?

keskiviikkona 08.01.2014

Huhtikuun puolivälissä. Siitä ja muusta tulevasta ohjelmistostamme lisää Kakkosen kevätesittelyssä.

Miika / TV2

perjantaina 21.03.2014

Mun kome kaveria on tässä ja yks neljäs tuut ollu mukana kirjottamassa! odotan innolla

torstaina 24.04.2014

Tää on ihan paras sarja! En jaksa odottaa seuraavaa jaksoa. Terkkuja Nuutille ja Vilmalle:)


Muualla Yle.fi:ssä