You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Rakkautta ja jälkikasvua: Viisi kautta Areenassa!

Juttuarkisto

Rakkautta ja jälkikasvua: Viisi kautta Areenassa!

Julkaistu perjantaina 20.09.2013

YLE Kuvapalvelu

Päivitys 7.4.2014: Olemme hankkineet monien toivomasta sarjasta sen kaikki viisi tuotantokautta, jotka tulevat katsottavaksi Yle Areenaan syyskuussa. Paketti pysyy netissä kolme kuukautta.

Suosikkisarja McLeodin tyttärien tuotantoyhtiö Southern Star vastaa myös draamakomediasta Rakkautta ja jälkikasvua (Offspring, 2010- ).

Sarjan keskushenkilö ja kertojahahmo on kolmikymppinen naislääkäri Nina Proudman (Asher Keddie). Hiljattain eronnut Nina pyrkii tarmokkaasti kohti uutta alkua ja eroon entisestä.

Räjähdysaineiden parissa työskentelevä, luonteeltaankin tulinen ex-mies Brendan ei haluaisi päästää kuitenkaan irti. Tilanne mutkistuu entisestään, kun Ninan työpaikalle tulee uusi, komea lastenlääkäri Chris...

Tarinan edetessä tutustutaan myös Ninan huomattavan värikkääseen sukuun, jonka jäsenten elämissä on yhtä lailla eroja ja muita myllerryksiä.

Rakkautta ja jälkikasvua -sarjan toteutuksessa käytetään lineaarisen kerronnan ohella taukaumia, fantasiajaksoja ja animaatio-osuuksia.

Avauskauden ensiesitys Kakkosella 23.9. - 23.12.2013.

Teksti: Miika Jalonen

Asiasanat:

Kommentit

sunnuntaina 29.12.2013

Aivan mahtava sarja! Tätä lisää!!

sunnuntaina 29.12.2013

En ole vuosiin ollut koukussa mihinkään sarjaan mutta tämä sarja oli rakkautta ensisilmäyksellä. komppaan "tätä lisää!!"

maanantaina 30.12.2013

Harras toive tulee täältäkin: jatkakaa ihmeessä tämän sarjan näyttämistä! Liian harvoin tulee hyviä uutuuksia vastaa ja vielä aussisarja! Pliis, jatkoa!

maanantaina 30.12.2013

Varsinais-suomessa tykättiin kovasti!
Täysylläri tää lopetus.
Jäädään odottamaan jatkoa....

maanantaina 30.12.2013

Ääh, miten tässä taas käy näin? Täällä edelleen odotetaan ja toivotaan jatkoa Onnenkantamoiselle (Tulossa??? ). Sitten kun lopulta löytyy uusi hyvä sarja, näytetään siitäkin vain ensimmäinen tuotantokausi ja taas tilalle jenkkihuttua. Uskoisitte jo, niitä toinen toistaan samanlaisempia sarjoja pyörii jo niin paljon, ettei niitä edes erota toisistaan eikä ketään jaksa kiinnostaa.

Minä myös löysin sarjan vahingossa Areenasta. Taloudessa on telkkari melkein aina päällä, joten ei se mainonta nyt hirvittävän onnistunutta ole ollut kun mitään ei ole huomattu.
Hyvähän se on vedota huonoihin katsojalukuihin, kun sarja piilotetaan noin huonoon aikaan. Ihan kuin niille ei edes haluttaisi antaa mahdollisuutta. Onneksi sen sai katsoa Areenasta järkevämpään aikaan.

Ärsyttää, harmittaa ja olen jälleen kerran pettynyt.

maanantaina 30.12.2013

Minäkin näin sarjan sattumalta, en todellakaan mainonnan kautta. Myöhäinen esitysaika pakotti sarjaa seuraamaan Areenasta.

maanantaina 30.12.2013

Todella hauska, erilainen ja virkistävä sarja. Mainoksia en nähnyt missään. Vahingossa jäin kerran katsomaan Love Connectionin jälkeen. Koukkuun jäin ja petyin, kun tänään ei sarjaa enää näytetty!

maanantaina 30.12.2013

Loistosarja! Onko tosi, että sarjaa ei enää esitetä Ylellä?

tiistaina 31.12.2013

Samaa mieltä edellisten kanssa, tosi hienosti toteutettu ! Olen saanut itkeä ja nauraa ja haluaisin tietää, kuinka päähenkilön rakkaustarina jatkuu !?

tiistaina 31.12.2013

Yhdyn kuoroon! Aivan mahtava sarja ja on synti ja häpeä jos Yle ei näytä seuraavia tuotantokausia. Parempaa viihdettä ei tällä hetkellä tv:stä tule. Mainostaminen on ollut aivan surkeaa, ainakaan TV:ssä en ole nähnyt mitään mainoksia, kukaan ei ole kuullutkaan että tälläinen sarja on pyörii. Kaikki joille olen vinkannut ovat ihastuneet sarjaan. Itse tiesin alunperin alkaa katsomaan aiempien hyvien aussisarjojen innoittamana, esim. Onnenkantamoinen oli ihan huippu. Miksi sekin lopetettiin Ylellä? Amerikkalaista soopaa tulee muilta kanavilta ihan tarpeeksi. Yle kakkonen voisi yrittää säilyttää jonkunlaisen tason!

keskiviikkona 01.01.2014

Harmi että tälle sarjalle ei tule jatkoa. Ainoita sarjoja joita olen seurannut. Ehkä vielä olisi tarkistamisen paikka. Tuntuu että telkasta tulee kaikenlaista "sälää" jota ei kukaan viitsi katsoa.

keskiviikkona 01.01.2014

Just joo. Tulin katselemaan, koskas sarjan seuraavat osat alkavat ja pettymys oli suuri! Olisihan se pitänyt arvata: näin käy aina hyville aussisarjoille, kuten kävi aikoinaan Onnenkantamoinen-sarjankin kanssa. Voi Yle...

keskiviikkona 01.01.2014

Jatkoa , please.... Aivan ihana sarja, harmikseni juuri huomasin että viime viikon jakso olikin ollut viimeinen. Tämä on ollut paras sarja pitkiin aikoihin.

keskiviikkona 01.01.2014

Aivan mahtava sarja! Yle kiltti lähettäkää myös sarjan jatkot!! En ole tosiaankaan pitkästä jäännyt näin koukkuun sarjaan...

keskiviikkona 01.01.2014

Mikä pettymys, jos YLE tosiaan jättää seuraavat tuotantokaudet näyttämättä! Pidin sarjasta todella ja seurasin sitä suurella mielenkiinnolla siinä missä Nuorta Morsea ja Downton Abbeytäkin. Voisiko huonoihin katsojalukuihin olla syynä väärä lähetysaika? Kello 21 jonain muuna päivänä voisi toimia paremmin. En myöskään itse muista nähneeni sarjan mainontaa missään, vaikka nettia/somea paljon käytänkin. En silti epäile Ylen vastausta, kuten aiempi kommentoija. Mielestäni kuuluu antaa kiitosta sille, että Yle ylipäänsä kommentoi ja vastaa ahkerasti katsojien kysymyksiin täällä!

Mutta toivon todella, että muutkin kaudet näytetään. Vaikka sitten vain Areenassa, sillä olisi sääli jäädä epätietoisuuden valtaan!

keskiviikkona 01.01.2014

Paras sarja, jatkoa halutaan!

keskiviikkona 01.01.2014

Tosi hyvä sarja! Minäkin tutustuin sarjaan ihan sattumalta. Ensimmäisen tuotantokauden esitysajankohta ei ollut paras mahdollinen. Upeaa, jos yle pyörtäisi päätöksensä, ja nähtäisiin vielä seuraaviakin tuotantokausia. Tämä australialaissarja toi virkistävää vaihtelua tv-tarjontaan!

torstaina 02.01.2014

Mainio saippuasarja. Voittaa mennen tullen Kauniit & Rohkeat. Toivottavasti YLE näyttää jatkokausia ja vaihtaa esitysajankohdan aikaisemmaksi..

torstaina 02.01.2014

Paras arja pitkiin aikoihin.. Miksiköhän tätä ei mainostettu? Minäkin sattumalta aloin seuraamaan ja katsoin kaikki jaksot mutta kukaan ystävistäni ei ollut kuullutkaan sarjasta ennen kuin hehkutin.0 Jatkoa odotellaan

torstaina 02.01.2014

Milloin esitetään seuraavat tuotantokaudet?

torstaina 02.01.2014

Nyt luin aiempia kommentteja.. En voi uskoa silmiäni: eikö YLE aio näyttää jatkoa??! Järjetön päätös!

lauantaina 04.01.2014

Minullekin tämä sarja tuli niin rakkaaksi ja olenkin etsinyt mistä saisin katsottua seuraavat tuotantokaudet. Onko niin, että Netflixissä niitä ei ole?
O saako joku neuvoa miten ne voisi saada netin kautta? Hämäriä streamaus -sivuja on kyllä tarjolla, jossa vaaditaan heti VISA-korttititietoja, mutta en tiedä uskallanko niihin luottaa..

sunnuntaina 05.01.2014

Komppaan kaikkia edellisiä, mahtava sarja!!en ole katsonut vuosiin mitään sarjaa aktiivisesti, mutta tämän heti aina Areenasta, tuo esitysaika kun oli minullekin liian myöhäinen.Olin myös todella yllättynyt, ettei lisää ole tulossa.Tylsää, että kiusataan noin hyvällä ohjelmalla, mutta tarina jää aivan kesken.Itsekin löysin sarjan sattumalta, joten mainostusta enemmän ja lähetysaika klo 21.Tätä laatuohjelmaa lisää kiitos! Ja minäkin olisin kiinnostunut, missä sarjaa pystyy katsomaan netistä, jos Ylen kanta on tämä yllä nähty.Etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt.

maanantaina 06.01.2014

Raikas ja viihdyttävä sarja, olen todella pettynyt, jos muita tuotantokausia ei näytetä. Ylellä erikoinen politiikka valita tuotantoaan, pltäisi olla uskallusta näyttää muutakin kuin valmiiksi naurettuja jenkkisarjoja, joita näytetään joka kanavalla

maanantaina 06.01.2014

Harvoin nappaa mikään sarja mukaansa samalla tavoin kuin tämä, todellinen helmi!

Löytyminen kanavalta ihan puhdas positiivinen vahinko kanavasurffailun aikana. Lähetysaika sekä markkinointi on ilmeisesti osunut täysin väärään aikaan potentiaaliselle katsojakunnalle. Eipä ole ollut aussisarjojen ystävillä mahdollisuutta kasvattaa katsojalukuja, kun ei ole ollut tietoa sarjasta.

Meillä jopa nuoriso, joka yleensä jo melkeinpä periaatteesta boikotoi Ylen ohjelmia, seurasi Rakkautta ja jälkikasvua!

maanantaina 06.01.2014

Todella hyvä sarja, toivottavasti yle näyttää jossain vaiheessa lisää sarjaa!!!

maanantaina 06.01.2014

Hei!

Kuulin ettei sarjaa enää näytetä Suomessa. Jos näin on, olen todella pettynyt, meillä sarjaa seurasivat lisäkseni mieheni ja kaksi lastani. Sarja oli todella hyvä, lämmin henkinen, tapahtumarikas, koukuttava..... Potuttaa!!!!!

maanantaina 06.01.2014

Kyllä markkinoinnissa tms. on täytynyt olla vikaa, tämä sarja oli täysi kymppi, upposi heti ensimmäisestä jaksosta lähtien! Että yhden kauden sitten näytätte ja me jäämme nuolemaan näppejämme!

tiistaina 07.01.2014

Yhdyn kyllä edellisiin kommentteihin. En nähnyt ainoatakaan mainosta sarjasta ja löysin sarjan sattumalta vaihdettuani kanavaa. Kiinnostuin heti ensi metreiltä, mikä jakso sitten lienikään, jolloin minä tulin mukaan.

En sitten edes heti hoksannut katsoa Arenasta sitä, vasta kun kaikkia sarjoja ei enää ollut katsottavissa. Joten tosi koukuttava ja kerrankin jotain, jota voi katsella ihastellen, eikä ketään ammuta tai tapeta. Niitä kyllä teeveessä riittää. Makua on tietysti monia, mutta kyllä "pyssyleikkejä"tulee sarjoina ja leffoina ihan hirveästi. Usein mietin, onko ihme, jos meilläkin Suomessa on niin paljon välivaltaa, mutta mallia saa kyllä nuoretkin teeveestä todella paljon ja joka ilta. En puhu nyt pelkästään ylestä, vaan ylipäätään kaikki kanavat yhdessä.Joskus illalla kun katson kaukosäätimellä, mitä eri kanavilta tulee, joka ikiseltä kanavalta tulee jokin rikossarja/leffa, jolloin joudun sulkemaan telkkarin, kosken niitä halua katsoa. Pohdin vain, mikä ihmisissä kiehtoo niin suuri määrä väkivaltaa, kun sitä tulee paljon ja pelkästään dokumenteissa ja uutisissa saa ihan hurjasti sitä oikeesti näytettynä. Mikä saa ihannoimaan väkivaltaohjelmia, jossa veri lentää ja ihmisiä kuolee. Olisi edes fifti fifti näiden sarjojen laadun suhteen, koska ei voi valita mitään ohjelma, jos ei tappelemista ja tappamista ja kieroilua tykkää, muuta ei juuri ole tarjolla. Tässä oli nyt ohjelma, jonka itsekin halusin nähdä, mutta vähän myöhään tuli, jäi siksikin välillä jäi väliin.

tiistaina 07.01.2014

Syksyn paras ohjelma, äkkiä lisää!!!

tiistaina 07.01.2014

Aivan mahtava sarja, en ollut uskoa silmiäni,kun luin ettei tästä tulekaan lisää osia. YLE:lle terkkuja: Kiitos viime vuosien upeista islantilaisista, tanskalaisista ja viimeisimpänä austarlialaisesta sarjasta! Heti kun voitte, jatko-osat tälle sarjalle, please!

tiistaina 07.01.2014

Miika Yleltä, tulettehan sitten vastailemaan kysymyksiimme ja perustelemaan perusteellisemmin lopetuspäätöksenne, niinkuin lupasit.

tiistaina 07.01.2014

Minäkin odotan YLEn kommenttia näihin lukuisiin uusimispyyntöihin!

keskiviikkona 08.01.2014

Tätä sarjaa ei olla näytetty oikeaan (edes sopivaan) aikaan siinä mielessä, että todennäköisesti ihmiset, jotka tätä haluavat katsoa, käyvät töissä, opiskelevat tms. ja siksi joutuvat menemään aikaisin nukkumaan. Kaiken ikäiset ihmiset tarvitsevat ohjelmia, joissa käsitellään vaikeita tilanteita ja tunteita rauhanomaisesti, vähättelemättä ja ymmärryksellä. Tätä tarvitaan, väkivaltaan keskittyviä ohjelmia on ihan tarpeeksi joka ikisellä kanavalla. Tämän sarjan epätäydellisiä, uskottavia hahmoja seurataan, ymmärretään ja kunnioitetaan humoristisesti rakkaudella. Sarjan tekijöiltä on vaatinut kypsyyttä olla viemättä tunteilua epäuskottavan ja kiusallisuuden puolelle. Harvoja ihmissuhdesarjoja seuratessa ei ala nolottamaan tekijöiden puolesta, tämä sarja on sellainen. Toivottavasti Yle päättää näyttää tätä lisää.

keskiviikkona 08.01.2014

Rakkautta ja jälkikasvua ei valitettavasti löytänyt riittävää yleisösuhdetta meidän ympäristössämme suhteessa odotuksiin. Kokeilemme mielellämme uutta,
mutta käytämme harkintaa tuotantokausien määrässä, kuten tässä tapauksessa.

On totta, että kaikki sarjat eivät saa TV2:lla, tai muillakaan kanavilla, yhtä
hyviä esityspaikkoja tai yhtä laajaa markkinointia taakseen. Priorisointi on ikävä, mutta välttämätön osa ohjelmistosuunnitteluamme.

Pyrimme aina löytämään markkinoilta mahdollisimman kiinnostavia ohjelmia ja toivomme niille aina menestystä sekä kunnollista elinkaarta. Yhden sarjan päättyminen avaa aina mahdollisuuden joko jonkin toisen sarjan jatkokausille tai täysin uusille avauksille.

Toivottavasti vuoden 2014 ohjelmistosta löytyy mieluisia tuttavuuksia myös teille, jotka petyitte Rakkautta ja jälkikasvua -sarjan päättymiseen.

Ystävällisin terveisin,
Riku Saaranluoma, TV2:n ohjelmapäällikkö

keskiviikkona 08.01.2014

Tämä sarja teki maanantaistani aina odottamisen arvoisen. Paras sarja, mitä Ylellä on näytetty aikoihin. En saata uskoa, että sarjan esittäminen tyssää ensimmäiseen tuotantokauteen :(.

keskiviikkona 08.01.2014

En ole ennen kommentoinut netissä mitään televisiosarjaan liittyvää, mutta tässä kohti en voi pidättäytyä. Miksi sarja ei ole saavuttanut toivottuja katsojalukuja? Lähetysaika? Päällekkäinen ohjelmatarjonta samalle kohderyhmälle muilla kanavilla? Huono nimikäännös?
Rakkautta ja jälkikasvua on ilahduttavan hyväntahtoista ja sydämmellistä viihdettä, jollaista tosiaan tarvitaan enemmän tv-tarjontaan. Onneksi Hung saa jatkaa onnen konsultointiaan maanantai-iltojen ilona. Ovatko taikasanat tässä HBO ja USA...epäilee allekirjoittanut.

torstaina 09.01.2014

Hei,

kaipaisin vielä YLE:n kommenttia siihen, miten mittaatte katsojalukuja. Sarjalla on todella paljon rakastajia ja niin kuin kommenteista näkyy, sitä on valtaosin katsottu boksilta tai Areenasta. Sarjan kohderyhmä elää ruuhkavuosia, eikä pysty sitä esitysaikaan katsomaan. Klo 22 maanantai-iltana telkkarin edessä lojuva teini-ikäinen katsoo varmasti jotakin muuta.

Komppaan myös aiempaa kommenttia, eli jos on markkinoitu Bridget Jones -tyylisenä, on markkinointi mennyt totaalisen pieleen.

Harmittaa todella, että ei saa verorahoilleen vastinetta. Vaikka mielelläni kotimaistakin draamaa seuraan, ei sen taso tähän yllä. Näinä realityn aikakausina ihmiset kaipaavat ja tarvitsevat hyvin käsikirjoitettuja ja pitkään jatkuvia sarjoja. Rakkautta ja jälkikasvua toi ruutuun raikkaita, uusia kasvoja ja hahmoista tuli kuin omia tuttavia. Tämä sarja oli ainakin minulle koko viikon kohokohta.

YLE, harkitkaa vielä muidenkin tuotantokausien esittämistä!

torstaina 09.01.2014

Hyvä Riku Saaranluoma, pari tarkentavaa kysymystä ja olisin kiitollinen jos ehtisit vastaamaan.
Puhuitte, että sarjan tasoon ollaan oltu pettyneitä. Tarkentaisitko, ketkä siis ovat olleet pettyneitä ja miten tässä kohtaan otetaan katsojien mielipiteet (positiiviset sellaiset) huomioon, onko niillä merkitystä? Jos Yleläiset eivät sarjasta pitäneet, niin mites veronmaksajat?

Toinen kysymys tosiaan koskee katsojalukuja, miten niitä mitataan kun tuntuu, että suurin osa on sarjaa kuitenkin Areenasta katsonut?

Toivon, että harkitsette sarjan esittämistä edes Areenassa. Tai jos joku tosiaan löytää muut tuotantokaudet netistä niin linkistä olisin kiitollinen.

torstaina 09.01.2014

Tosi törkeetä lopettaa näin hyvä sarja yhden kauden jälkeen !
Ainoa ohjelma mitä olen kakkoselta (tai ykköseltäkin) katsonut pitkään aikaan !!! Syystä että sieltä ei tule mitään katsottavaa. Tämä sarja oli parasta, ainoastaan lähetysaika oli valittu väärin jo alunalkaen. Mutta tartteehan sitä saada kaikenmaailman hömpälle tilaa, kuten UP (yök) ja Euroviisut, joihin Yle hukkaa rahaa joka vuosi....
Äkkiä sarja takasin ruutuun !!!!!!!!!!!!!

perjantaina 10.01.2014

Minäkään en yleensä katso mitään sarjoja, mutta vilkaisin tätä areenassa sattumalta, ihastuin heti ja innolla odotin aina seuraavaa jaksoa.
Sarjan ensimmisen kauden voisi nyt näyttää uusintana parempana päivänä, mainostaa sitä toiveuusintana ja mainita, kuinka pääosan näyttelijä on saanut palkintoja kotimaassaan, voisi tehota syviin kansanriveihin, jotka siis katsovat sitä amerikkalaista tusinatavaraa!

perjantaina 10.01.2014

Sattumalta katsoin sarjan toisesta jaksosta alkaen jokaisen jakson. Ehdottomasti jatkoa meillekin. Aivan ihana, jotain mitä voi katsoa ja saa hyvälle mielelle. Kaikkea roskaa tulee jo muutenkin. Jatkoa odotellessa.

perjantaina 10.01.2014

Hei te sarjaan ihastuneet,
Offspringiä on tehty jo neljä kautta - jokaisessa 13 jaksoa ja kaikki on nähtävissä linkissä http://www.tubeplus.me . Ei vaadi rekisteröitymistä ja toimii (anteeksi vain) paremmin kuin Areena. Itselläni areena tökkii Safarissa mutta tube toimii. Kiitos ylelle sarjaan tutustuttamisesta, Tubelle siirtymisen jälkeen en tosin enää Areenalla ole käynyt.

lauantaina 11.01.2014

Jos tätä olisi hehkutettu yhtä paljon kuin esim. Solsidania, nnin aivan varmasti olisi löytänyt yleisön. Yle tekee tässä nyt virheen lopettaessaan tämän lähettämisen.

Uskomatonta, että tämä sarja ei enää jatku.

Tuntuu,että älykkönaisia ja vahvoja naisia ei ole yhdessäkään Ylen nykymaailmasta kertovassa sarjassa. Amerikkalaisuus vain jyllää.miehetkö näitä valintoja tekevät?
Todella harmittava päätös Yleltä.

lauantaina 11.01.2014

Kimppaan edellisiä. Miten katsojaluvut mitataan? Onko areena mukana. Itselleni lähetysaika aivan liian huono joten olen seurannut sarjaa areenasta.

tiistaina 14.01.2014

pitkiin aikoihin erittäin hyvä aussi sarja rakkautta
ja jälkikasvua. sitä ei mainostettu tarpeeksi. mäkin sattumalta törmäsin. kerrankin oli jotain jota oikein odotti, aina seuraavaa jaksoa. laittakaa uusintana ja perään jatkoa , kaiki mitä tehty. monta paljo huonompaa ohjelmaa töllöstä tulee.

keskiviikkona 15.01.2014

Aivan ihana sarja!Kiitos yle kun näytit edes yhden tuotankokauden.Nyt voin jatkaa katselua netin kautta ja olen jo kolmanessa tuotantokaudessa ja ei voi muuta sanoa kuin "koukuttaa"!!

lauantaina 18.01.2014

Harmi, ettei YLE koe enää tarpeelliseksi tulla antamaan vielä lisäselvitystä ja vastaamaan katsojien kysymyksiin. Eritoten kiinnostaisi miten katsojaluvut mitataan (lähetys vs Areena) ja ketkä Yleläisistä olivat pettyneitä sarjan tasoon ja ketä tähän raatiin mahdollisesti kuului.

Ettei vain liian hepposin perustein nyt oltaisi lopettamassa huippusarjaa....

lauantaina 18.01.2014

Täältä myös komppi lisätuotantokausille!

YLEn kannattaisi esittää eka tuotantokausi uusintana paremmalla paikalla (perheelliset ei jaksa katsoa tv:tä noin myöhään) ja oikeasti hypettää sarjaa enemmän. Varmasti katsojia löytyisi, sillä sarjan omaperäinen ote ja asetelma on mahtava vaihtelua britti- ja jenkkisarjoihin.

Hulvatonta menoa, harvoin nauran ääneen tv-ohjelmalle, mutta tämän sarjan yllättävät käänteet saa tosikonkin mikaansa!

maanantaina 20.01.2014

Todella valitettavaa, mikäli YLE lopettaa Rakkautta ja jälkikasvua -sarjan esittämisen tähän. Sarja on ollut raikas huumorintajuinen tuulahdus inhimillisyyttä, rakkautta ja elämää normaalin harmaan televisiomössön seassa.

Itse löysin sarjan sattumalta selaillessani Areenaa ja jäin välittömästi koukkuun. Miten en olisi jäänyt? Sarjassa on tarttumapintaa ja samaistumisen kohteita niin monille ihmisille niin erilaisissa elämäntilanteissa sekä vieläkin hienompana elementtinä upea asenne elämään ja sen tuomiin vastoinkäymisiin.

Toivon kovasti, että YLE harkitsisi vielä uudelleen näiden seuraavien tuotantokausien esittämistä. Ehkä juurikin tuo mainittu ensimmäisen kauden uusinta paremmalla katsojapaikalla olisi tarpeen ja toisi tarvittavat katsojat tulevaisuuteen. Sarja on ymmärrykseni mukaan ollut menestys muuallakin, joten miksi ei antaisi sille vielä uutta mahdollisuutta.


Muualla Yle.fi:ssä