Tämä keskustelu on suljettu: et voi kirjoittaa uusia kommentteja.

Satuhäät: Ralliautoja ja romantiikkaa

Juttuarkisto

Satuhäät: Ralliautoja ja romantiikkaa

Julkaistu keskiviikkona 22.01.2014

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaina 27.1.2014 klo 21. Jakso katsottavana Yle Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Lähihoitajaopiskelija Hanna Hoffrén, 26, ja kolme vuotta nuorempi automekaanikko Niko Hyvärinen solmivat avioliiton heinäkuun helteissä Kiihtelysvaaran kirkossa Pohjois-Karjalassa. Alavin kylätalolla järjestettävään, roisin huumorin ryydittämään hääjuhlaan saapuu satakunta vierasta.

Parin tarina alkoi, kun Niko muutti Hannan ja tämän kahden lapsen naapuriin. Parkkipaikalta autollaan lähdössä ollut Hanna oli kurvata ojaan nähdessään komean Nikon ajavan vastaan. Eipä aikaakaan, kun reipas Hanna jo esittäytyi tummalle hurmurille ja kutsui kahvillekin naapurisovun merkeissä.

Suhteen alkua hidasti kuitenkin se, että Hanna eli tuolloin vielä avoliitossa toisen kanssa. Hannan ja Nikon kaveripohjalta alkanut ystävyys syveni silti ihastukseksi, joskaan Niko ei vielä rohjennut kuvitella asian johtavan salaista tykkäystä pidemmälle. Hannan tekstiviestiutelut tunteiden todellisesta laadusta mies ohitti vielä huumorilla.

Nikon jahkailu ei kuitenkaan lannistanut Hannaa, vaan tämä jatkoi sinnikkäästi yhteydenpitoa ja yhteisten kahvitteluhetkien järjestämistä. Puolisen vuotta ensitapaamisesta Hannan odotus vihdoin palkittiin ja pari löysi toisensa jännityselokuvaa katsellessa.

Puoli vuotta myöhemmin Niko sitten jo kosi Hannaansa. Nuorukainen järjesti sydämensä valitulle elokuvaluokan yllätyskosinnan Googlestakin oppia ensin haeskeltuaan. Hannaa kosittiin virtaavan joen rannalla.

Heinäkuisten häiden pääarkkitehtina toimii Hanna. Sulhanen vastaa kuluista. Häät ovat tunteikkaat, sillä niissä esiintyy muun muassa morsiamen laulava äiti. Läheiset ystävät auttavat hääjärjestelyissä kukin parhaansa mukaan ja pappina toimii morsiamen isän serkku, jolle kirkkovihkiminen on ensimmäinen laatuaan.

Kaiken hääilon yllä kirkkaimpana sädehtii kuitenkin isäpuolen paikan kiitollisilla mielin vastaanottaneen Nikon ja vihdoin vastinkappaleensa löytäneen Hannan onni.

Jakson musiikit: 1. Fred Buscaglione: Guarda che Luna 2. Teleks: Elämäni viimeinen rakkaus 3. The Muppet Movie: Movin' Right Along 4. The Drifters: Stand By Me 5. UB40: Can't Help Falling in Love 6. Canned Heat: Going Up The Country 7. Tom Jones: Whats New Pussycat 8. Matchbox: Rockabilly Rebel 9. Morsiamen äiti Erja Hoffrén laulaa: Janne Raappana - Kaksi onnellista 10. Blondie: Sunday Girl 11. Yölintu: Sua Lemmin Kuin Järjetön Mä Oisin 12. Dolly Parton: It's My Time 13. Enya: Orinoco Flow 14. Enya: Watermark 15. Paul Anka: Put Your Head On My Shoulder '63

Tuotanto: Filmaattiset Oy.

Haku Satuhäiden seuraavalle tuotantokaudelle

Satuhäät Facebookissa

Alkuvuoden muuta ohjelmistoa Kakkosella

 

Asiasanat:

Kommentit

torstaina 23.01.2014

"[R]oisin huumorin ryydittämään hääjuhlaan..." Toivottavasti "roisi huumori" ei (jälleen kerran) tarkoita pissakakkapanovitsejä. Niistä saatiin ihan tarpeeksi parin vuoden takaisella kaudella.

lauantaina 25.01.2014

"Haistaan vanhalle viinalle..." Jos ei muuta, niin Satuhäät-ohjelma on hyvin tuonut esiin sen, kuinka häpeä on muuttanut olemustaan. Vai onko sitä enää olemassakaan. Ei näytä olevan yhtään väliä sillä, että lähetys menee telkkuun ja on vielä netistä katsottavissa.

maanantaina 27.01.2014

Ei tarvitse katsoa, jos mielensä noin helposti pahoittaa.

maanantaina 27.01.2014

Hoh hoijaa, vai sellainen hidaste, kuin avoliitto. Pettämiseksi tuota joskus muinoin on sanottu.

maanantaina 27.01.2014

Että äiti pisti lapsilta kodin palasiksi hurahdettuaan naapuriin, ja nyt tätä uutta "kauniisti" alkanutta suhdetta sitten oikein televisiossa hehkutetaan. Jaa-a, milloinhan on Nikon vuoro vaihtua.

maanantaina 27.01.2014

Vähän kaksijakoiset fiilikset Satuhäät -pariskuntien suhteen. Kuten jo aiemmin kmmentoineet totesivat, melkoista itsekriittisyyden puutetta useimmilla ohjelman pareilla tuntuu olevan. Toisaalta; onhan se ihan ok, että ei esitetä muuta kuin mitä tosiasiallisesti ollaan. Ikävä vaan, että sarjassa ei enää viime kausina ole ollut mielestäni "symppis-pareja"; pääasiassa juuri näitä uusioperhe-virityksiä taustanaan n. vuoden yhdessäolo. Ylipainoisia, tupakkaa ja kaljaa kuluttavia sohvaperunoita. No, kukin tyylillään.

maanantaina 27.01.2014

On vaikeaa ymmärtää miten ihminen perustelee itselleen määrätietoisen toisen kodin rikkomisen. Tiedän eräitä naisia, jotka laittavat sen nuoruuden rakkauden piikkiin. Terveisiä vaan Sarille ja Jaanalle.

maanantaina 27.01.2014

jesss hyvä pohjois-karjala jälleen kerran. Aivan ihanat häät ja murre. Mie niin tykkään asua täällä. Onnea parille.

maanantaina 27.01.2014

Kyllä viime kauden ensimmäisen jakson pari oli aivan ihana ja todella lämminhenkinen jakso. Tämäkin oli kyllä mukava ja kivat häät oli kivan tavallinen ja nuorekas, mutta kuitenkin fiksunoloinen pari. Hyvä jakso oli tämä! :) Paljon parempi kuin kaksi ensimmäistä, joista tosin viime jakso oli täysin pohjanoteeraus.

maanantaina 27.01.2014

Vähän kumma tunne jäi jaksosta.
Ihmettelin tuota pappia, oliko eka kerta häissä? Ohjelma olisi voinut selventää miksi näin on, miksi ei ole aijemin vihkinyt pareja?

maanantaina 27.01.2014

Tosi symppis pari ja tavalliset, kivat häät! Toivottavasti pariskunnalla menee edelleen hyvin.
Ps: Sen oikean voi tavata monella tavalla - silloinkin kun elämäntilanne ei olisi paras mahdollinen. Lopettakaa moralisointi.

maanantaina 27.01.2014

"Morsiamen lapset EDELLISISTÄ suhteista". Aina se jostain syystä onnistuu minua
sävähdyttämään. Ja näilläkin pojilla niin pieni ikäero, että miten ne onnistuvat olemaan
eri isille? Todella triviaali tarina tämäkin. Samaa huttua kuin viime viikon stoori.

Please, esittäkää edes kerran sellainen rakkaustarina, joka todella koskettaisi.

Jotain hyvää oli sentään ja se oli ikäisekseen miehisen oloinen sulhanen. Vaan saattaa
tuo murre tehdä tepposet, se saa kaikki miehet vaikuttamaan miehekkäämmiltä.

maanantaina 27.01.2014

Eihän siinä pettämisestä ollut kyse: erosi ensin avokista ja alkoi sitten vasta pussailla toista. Ja kuka rikkoi kenen "toisen" kodin? Meni vähän metsään tuo kommentti... Vihkijä taisi olla itse aika tuore pappina, kenties siksi ei vielä ollut ketään ehtinyt vihkiä, ei ehkä mitään sen kummallisempaa. Ja morsianhan kertoi aloittavansa päivänsä aina salilla, ehkä siis ihan kyllä mikään sohvaperuna! Kertakaikkiaan suloinen pari tällä kertaa, tuli hyvä mieli heitä katsoessa :)

tiistaina 28.01.2014

Oli kyllä kerrankon mukavan tavalliset häät ja kiva, nätti pari :) Tällaisia tavallisia ja kauniita tarinoita kiitos lisää!

tiistaina 28.01.2014

Jakso yllätti positiivisesti. Huh! Fiksun oloinen pari, eikä kaljoittelu ja tupakointikaan tuntunut olevan pääosissa (kiitos leikkaustiimi!). Tosin vähentämisen varaakin olisi ollut. Jakso antoi parista fiksumman kuvan kuin mainostekstit.

Muuten: tuttu pappi toi lämpöä kirkkotilaisuuteen. Urkuri sen sijaan taisi jättää treenaamisen vähän turhan vähille.

tiistaina 28.01.2014

No huh, huh, olipa taas tuotantotiimi löytänyt mehukkaan kohteen, miten niillä pokka pitää!?
Naishenkilö tuntui olevan kovastikkin kokenut ja pari rasavilliä ja liki heitteillä olevaa pojannaskalia oli edellisten suhteiden tuloksena, joille ei ainakaan käytöstapoja äiti ollut muistanut/ehtinyt opettaa, varmaankin kiireisten suhdesuhinoiden vuoksi...

Morsio suolsi kaiken mahdollisen ja mahdottoman suustaan ulos, mikä vähänkin päässä liikkui...(ja se ei ollut kovin paljoa eikä syvällistä) hän ajatteli siis ääneen ja se on aika rasittava piirre
Tatuointeja oli kroppa täynnä yltympäri, koko ajan morsio litki viiniä, kaljaa yms. juomia( oli siis pikku hönössä koko ajan, myös alttarilla = kännissä vihille!) ja toisessa suupielessä roikkui tietty rööki... olipa romanttinen morsio ja ne jutut...apuuvaaa...

Hääkakun leikkaaminen oli ihan syvältä, morsian näytti kieltään sulhaselle kakunleikkuun jälkeen, ei ole totta ja sitten vielä alttarilla morsian rupee pulisemaan, kun sormus ei heti menny sormeen, juttimaista !
Jotenkin aika brutaalinoloinen nainen, tähänkö suuntaan suomalaiset naiset ovat menossa.. ei hyvältä näytä

Juhlajuomia oli auton peräkärry täynnä ja sitä varmaan kului runsaasti kameroiden sammuttua, mutta ruokaa ei juurikaan nähty ja siitä ei myöskään puhuttu...jotain salaattia näkyi teräskipon pohjalla

Jotenkin säälitti tää sulhanen, kiltti ja kaikkien kustannusten maksumieheksi joutunut kokematon autoasentaja, toivottavasti saat silmäsi auki ja heräät todellisuuteen!

Ja se hääväki, pikkutuhmaa vitsiä heittelivät koko ajan ja romanttisena pidetyn sukkanauha-jutun jälkeen sukulaismies kysyi sulhaselta, että näkikö hän "pikkumustan"? Olipa todella hauskaa ja romanttista!!

keskiviikkona 29.01.2014

Kerrassaan ihana ja aito pari,koko jakson ajan oli hymy omillakin huulilla ! =)
Onnea ja iloa jatkossakin teidän arkeen Hanna ja Niko!

keskiviikkona 29.01.2014

Jos et viitsisi purkaa omaa pahaa oloasi muita mollaamalla. Onnea mukavalle hääparille ja iloisille lapsille!


Muualla Yle.fi:ssä