Häräntappoase kolmessa osassa

Kakkonen kertoo

Häräntappoase kolmessa osassa

Julkaistu keskiviikkona 10.08.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2 keskiviikkoisin 10.8.2011 alkaen klo 21. Uusinta sunnuntaisin klo 19.10. Jaksot katsottavana YLE Areenassa viikon ajan tv-esityksestä.

Outi Alanen on käynyt aamulla ulkona ja törmännyt siellä tuiskeessa olleeseen miehen, joka mutisi ohi mennessään ”Häräntappoaseen Kerttu”. Vastaavanlaiset kohtaamiset ovat kuulemma jokaviikkoisia – eivätkä kyseessä ole suinkaan vain humalaiset, vaan useimmiten lukuisat fanit, joille Häräntappoase on merkittävä sukupolvikokemus.

Alanen tiedostaa sarjan ansiot ja kiittää niistä erityisesti ohjaaja Niilekselää sekä hänen kykyään luoda kuvauksiin mukava, rento tunnelma.

- Hyvä henki on yleensäkin lähtökohta kaikelle elämässä, oli ammatti mikä hyvänsä.

Marraskuussa 1989 ensiesityksensä Kakkosella saanut Häräntappoase kertoo 16-vuotiaasta Allusta (Santeri Kinnunen), joka joutuu vastoin omia suunnitelmiaan kesäksi kaukaisten sukulaisten luo maalle. Harmi heinähommista ja muusta maalaiselämästä unohtuu, kun Allu kohtaa paikallisen Kertun (Alanen). Kesärakkaus roihahtaa.

- Sarjaa oli mukava tehdä, mutta itselleni se oli muutenkin tosi lämmin kokemus, koska se oli kuin viimeinen käväisy lapsuudessa. Vietin nimittäin itse vielä aika isonakin tyttönä koulun kesälomat mökillä Rääkkylässä – ja nimenomaan mm. heinätöissä.

Häräntappoase perustuu Anna-Leena Härkösen samannimiseen läpimurtoromaaniin. Alasen sisäistynyttä suoritusta kapinallisena Kerttuna voisi luonnehtia aivan samalla läpimurto-termillä. Onkin melkoinen yllätys, kun Outi paljastaa, ettei ole ikinä lukenut kirjaa.

- Saimme tietysti kirjan lukuharjoituksia varten, ja sen lisäksi meillä oli ollut Häräntappoase ryhmätyönä jo lukiossa. Menin kuitenkin laiskuuttani pinkojen ryhmään ja vältin lukemisen. Kyllä asia kieltämättä vähän nolottaa, mutta roolin kannalta se ei ollut välttämättä pelkästään huono juttu. Pääsin aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Samanlaisella mutkattomuudella Alanen suhtautuu näyttelemiseen ylipäätään.

- Näyttelemiseen riittää kohdallani se, että tiedän repliikit, hahmon iän ja sen, onko kyseessä nainen vai mies. En ole ikinä harrastanut syväanalyysitöitä, eikä minun tarvitse metodityyliin asua vuotta kellarissa voidakseni omaksua roolin. Toki yksittäiset kohtaukset voivat vaatia paljon keskittymistä ja viedä energiaa, mutta kokonaisuutena näytteleminen on minulle aika helppoa.

Vaikka samanlainen vaivattomuuden tuntu määritti Häräntappoaseen kuvauksia, yksi nihkeä muisto niihin kuitenkin liittyy.

- Inhosin sitä, että Kertun piti vain Allua miellyttääkseen pukeutua minihameeseen ja korsettiin. Olen yleensä aika hyväntuulinen, mutta korsettipäivänä taisin jopa mököttää jonkun aikaa. Näytin asussa mielestäni norsulta ja ällöltä. Olin ihan poikatyttö, en meikannut, kuljin Teatterikorkean jäljiltä aina verkkareissa ja olin pelannut pienestä asti lätkää ja futista. Ja vihainen olin siis nimenomaan Kertulle, en kenellekään tekijöistä.

Lopuksi Outi Alanen tekee lupauksen.

- Mikäli joskus pääsen viettämään eläkepäiviä Lallukan taitelijakotiin, luen Häräntappoaseen.

Teksti: Miika Jalonen

HUOM! Alun perin Häräntappoase esitettiin viisiosaisena. Nyt siitä on tehty ohjaaja Jussi Niilekselän toimesta uusi, 3 X 50-minuuttinen versio. Muutokset liittyvät vain osamäärään, mitään ei ole lopputekstien täytepätkiä lukuunottamatta saksittu pois. Edellinen esitys Kakkosella marras-joulukuussa 2002.

Häräntappoase Elävässä arkistossa

 

Kommentit

keskiviikkona 10.08.2011

KIITOS että uusitte Häräntappoaseen! Se on vielä monennellakin katsomiskerralla aivan mahtava. Itkettää ja naurattaa ja karvat nousee pystyyn, kun se on niin tunnistettavan ihanan tosi. Näyttelijät on huippuhyviä rooleissaan, Alanen ja Kinnunen aivan lyömättömiä. Olisi kiva kuulla muidenkin tekijöiden mietteitä sarjan teosta. Kutsukaa pääosien esittäjät, ohjaaja ja Härkönen vaikka aamu-tv:hen joku aamu! Suuret kiitokset ja terveiset tietysti Anna-Leena Härköselle, jota ilman tätä legendaarista tv-ohjelmaa ei olisi olemassa.

lauantaina 17.09.2011

kiitti munki puolest, että kirjotitte häräntappoaseen uudestaan. olen juuri parhaillaan lukemassa sitä kirjaa jo 3:tta kertaa ja se on aivan uskomaton. ja terveiset myös anna-leena härköselle koska ilman häntä tätä kirjaa ja niata tv sarjoja ei olisi täällä maan päällä!! KIITOS:)


Muualla Yle.fi:ssä