Jope Ruonansuun pokka pitää: 5. ja 6. kausi

Ajankohtaista

Jope Ruonansuun pokka pitää: 5. ja 6. kausi

Julkaistu perjantaina 21.10.2011

TV2 lauantaisin 25.5.2013 lähtien klo 20.30. Ei esitystä 1.6. (School's Out -viikonloppu), 22.6. (Kummelin Jackpot), 6.7. (Ruisrock), 13.7. (Yleisurheilun nuorten MM), 27.7. (Kalevan kisat). Sekä aloituspäivänä 25.5. että poikkeuksellisesti torstaina 8.8. kaksi jaksoa kerralla peräkkäin.. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Jaksot katsottavana YLE Areenassa kuukauden ajan tv-esityksestä.

Vuosi 1969. Viisivuotias pojannaskali sukkahousuissa heiluu putkiradio-levysoittimen luona ja esittää mattopiiska kädessä Valittujen palojen mukana tullutta Go Go -singleä. Äiti, isä ja sisarukset ovat tikahtua nauruun. Poika on Jope Ruonansuu.

- Muistan vieläkin sen tunteen, kuinka hienoa oli saada kaikki nauramaan. Tuossa Go Go:ssa laulettiin pelkkää go-sanaa, ja se meni minulla aivan jalan alle. Aina kun joku tuli kylään, äiti sanoi että laitapa Jope Go Go soimaan. Joitakin lapsia esiintyminen olisi voinut ujostuttaa, mutta minä sain siitä vain uutta virtaa.

Kuten tiedämme, ura esiintyjänä ei jäänyt perhe- tai lähipiiriin, vaan Jope on kulkenut viihdyttäjänä pitkän, monipuolisen ja menestyksekkkään tien. Ainakin yksi suuri tavoite on silti vielä jäljellä.

- Jope-elokuvaa on suunniteltu jo vuosien ajan. Elokuvan tekeminen on Suomessa valtavan hankalaa ja kallista, mutta nyt viimein olemme projektin kanssa kohtalaisen pitkällä. Siksi uskallankin sanoa, että kyllä se sieltä vielä tulla paukahtaa.

Elokuvaa ennen on luvassa kuitenkin Jopet-shown kuudes tuotantokausi, joka on rakennettu lähes kokonaan uusien sketsihahmojen varaan.

- Ihmiset kyselevät ymmärrettävästi vanhoja tuttuja hahmoja, mutta itse olen vähän toista mieltä. Ei kannata toistaa samaa liikaa, ettei terä taitu. Vanhat hahmot, kuten Kaikkonen ja rekkamies, piipahtavat kyllä musiikkinumeroissa, mutta sketsit on tehty paljolti uusilla tyypeillä.

YLE Kuvapalvelu

Niinpä kuudennella kaudella tavataan mm. formulamies, tv-kokki, etsivä Percule Hoirot – ja Pokka pitää –sarjan Hyacinth Bucket!

- Puhun roolissa samanlaista, melkein kliinistä ylienglantia kuin Hyacinth. Lisäksi minusta saatiin jopa erittäinkin paljon hänen näköisensä. Meikkaajat ovat meillä huippuluokkaa, Jope nauraa.

Jopet-show alkoi vuonna 2005. Oma tv-ohjelma oli Jopelle pitkäaikainen haave, jonka toteutuminen oli alkanut tuntua jo miltei toivottomalta.

- Pidän ohjelmaa ilman muuta työvoittona. Vuosia yritin saada eri kanavia kiinnostumaan. Aina palavereissa sanottiin, että älä sinä soita meille, me soitamme sinulle, eikä mitään ikinä kuulunut. Jossain vaiheessa jopa uhosin, että teen ensimmäisen kauden vaikka ilmaiseksi. Siihen ei sentään tarvinnut lopulta ryhtyä.

Keikkoja, joilla usein yhdistyvät komiikka, imitaatio ja huumori, Jope on heittänyt jo 30 vuotta. Viihdyttäjä naurahtaa, että keikkailua sanotaan levottomien ihmisten hommaksi ja myöntää, että määritelmä pitää hänenkin kohdallaan paikkansa. Seurauksena levottomuudesta on mm. se, että tulee nähtyä paljon mielenkiintoisia unia.

- Viikko sitten näin sellaista unta, että olimme perheen kanssa kesämökillä. Aamulla herätessä järven pinta oli noussut mökin lattialle asti. Olin unessa mahallani sängyssä, panin käden lattialle ja näytin vaimolle, että katso nyt, miten tämä näin. Kun avasin verhot, näin että joka suunnalla oli pelkkää vesihorisonttia. Oli rauhallisen tyventä, mutta kyllä veden paljous vähän pelotti. En tiedä, mitä uni tarkoitti, ehkä joku unitieteilijä voisi jotain siitä raapia kokoon.

Materiaalia komiikkaan unista ei ole juuri tullut – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

- Vuonna 1991 sain unessa kokonaisen laulun sanat. Uni oli sellainen, että Juice Leskinen soitti minulle, sanoi että otapa kynä esiin ja kirjoita sanat ylös. En minä sentään Juicen nimiin tekstiä laittanut, mutta kerroin kyllä. Juice totesi vain, että ohhoh...

Kuudennen kauden ensiesitys Kakkosella 24.10.2011 lähtien. Jopen haastattelu tehty lokakuussa 2011.

Jopet-show'ssa näyttelevät lisäksi Mika Räinä, Jukka Toivonen ja Miia Nuutila. Käsikirjoitus: Ruonansuu, Räinä ja Marko Talli, joka vastaa myös ohjauksesta. Tuotanto: Filmiteollisuus.

Teksti: Miika Jalonen

Kommentit

tiistaina 25.10.2011

Olen seurannut Jopet-showta alusta asti enkä ole vielä tottunut uusiin hahmoihin, mutta käännetyn nimen Percule Hoirot tajusin heti. Etsivähahmon ääni muistutti hieman näyttelijä Esko Hukkasen ääntä.

tiistaina 25.10.2011

Percule Poirot on paras! "On tapahtunut sabotaasi"

tiistaina 25.10.2011

En ymmärrä miksi Jope Ruonansuu on tehnyt komediahahmo Hyacint Bucketista oman version, joka ei ole lähellekkään yhtä hauska kuin alkuperäinen. Ja Esko Hukkasen äänellä puhuva YLIKOMISARIO! Hoirot on aika väsynyttä katsottavaa. Ja kyseisistä sketseistä puuttuu se punainen lanka ja ne ovat liian pitkiä. Se Lauri Tähkä veto lopussa ei nyt kyllä naurattanut sekään, mutta oli hyvin viihdyttävä.

keskiviikkona 26.10.2011

Itsekin olen katsonut kaikki Jopet. Itse pidin ensimmäisestä jaksosta, koska se ei ollut samanlaista kuin edelliset kaudet joihin minä ainakin olin kyllästynyt. Sen nyt melkein arvasin, että kaikki ei tule pitämään muutoksesta. Nykyään suomalaisia komedia-ohjelmia tehdään niin vähän, että vaikea löytää parempaakaan. Viihdeteollisuus tarvitsisi uusia tekijöitä ja ideoita, mutta nykyinen systeemi tukahduttaa luovuuden ja sen takia ei synny uusia Vintiöitä tai Kummeleita.

tiistaina 15.11.2011

Jope olet mahtava monilahjakkuus ja taivut moneksi. Sketsit ja vitsisi ovat tuoreita ja omaperäisiä. Olen katsonut kaikki Jopet. Esim. Percule Hoirotissa näen Hercule Poirotia, komisaario Palmua, Esko Hukkasen ääneen viritettynä, tosi hyvä! Uusi tiimisi ovat myös taitavia kaikki ja teillä pokka pitää! Kiitos teille! Jatkossakin seuraan :)

sunnuntaina 20.11.2011

Nyt on kyllä ohjelman taso laskenut niin alas, että jos ideat ovat noin lopussa, niin enää ei kannata jatkaa... Ennen tykkäsin kovasti, nyt en :(

tiistaina 22.11.2011

Esko Hukkasen äänen imitointi ainakin on loistavaa!

lauantaina 25.05.2013

Simo Sipulisen reseptit rokkaa!
Jopen satiirit uppoaa ainakin minuun... tääl on yks Kolumbo mehehehe :p


Muualla Yle.fi:ssä