Kakkonen kertoo

Maleena

Julkaistu keskiviikkona 21.10.2009

TV2 24. - 29.12.2012 klo 16.30. Sarjalla ei ole nettikatselu- oikeuksia.

OHJAAJA KAIJA JUURIKKALA

Enkeleitä ja pikkupiruja, Laura -sarja, Risto Jarva -palkinnon voittanut Rosa Was Here, Valo. Ohjaaja-käsikirjoittaja Kaija Juurikkala (s. 1959) tunnetaan tv-sarjoista ja elokuvista, jotka tutkivat maailmaa yleensä lasten ja nuorten näkökulmasta. Maleenaa Juurikkala pitää kauneimpana ja koskettavimpana teoksenaan.

- Haaste oli iso, mutta olen aina ottanut vastaan vain sellaisia lasten maailmaan liittyviä töitä, joihin liittyy joko vaikeuskerroin tai tunne siitä, että ihan kuka vain ei voi tehdä tätä. Maleenaan sisältyivät molemmat. Minulle on tarjottu paljon triviaalimpaakin lastenkulttuuria. Vaikkapa Heinähattu ja Vilttitossu toi sen tunteen, että sen voi tehdä kuka tahansa ohjaaja.

Maleena kertoo siis äidin kuolemasta ja siitä, kuinka perhe ja erityisesti kymmenvuotias tytär tapahtumasta selviävät. Vaikean aiheen käsittely edellyttää draamalta nyanssien tajua erityisesti patetian suhteen.

- Jos olisin nuorempi, olisin varmasti ollut Maleenan suhteen arempi. Minulla on kuitenkin alalta pitkä kokemus ja kuvauksia on ollut paljon. Sinä aikana olen oppinut juuri vaikkapa patetiasta sen, että vasta tekohetkellä on valittava toimitaanko myötä- vai vastakarvaan. Joskus mennään rohkeasti patetiassa niin pitkälle kuin voi, joskus taas toisin päin. Ja se on intuitioasia.

Kaija Juurikkalan mukaan hetkessä eläminen onkin draaman tärkein totuusmittari.

- Pyrin pitämään mahdollisimman pitkään asiat auki. Pakolliset jutut ratkaistaan, mutta kaikki minkä voi, jätetään kuvaushetkeen. Maleenan tekeminen oli mieletöntä, koska usein itkimme kohtausten aikana ja päätyttyä yhdessä työryhmän kesken. Siitä yhteisestä kokemuksesta tiesin, että lopputuloksesta tulee hyvä. Paikalla oleva kuvausryhmähän on ensimmäinen yleisö.

Ohjaaja on varautunut jo siihen, että Maleenan yhteydessä esitetään sama kysymys kuin muutamista hänen aiemmistakin töistään: onko tämä sopivaa katsottavaa lapsille?

- Leikkasimme Maleenasta omakustanteena myös elokuvaversion, mutta kun tarjosin sitä levittäjälle, sanottiin heti että ei tällaista lastenelokuvaa voi lähteä levittämään, koska se ei saa katsojia. Perinteinen lastenkulttuuri on sekä elokuvien että tv-sarjojen osalta sitä, että aikuiset ostavat aikaa itselleen. Eli ohjelmia, joita lapset voivat katsoa keskenään lastenhuoneen tv:stä. Itse taas olen tehnyt sellaisia töitä, joita on syytä katsoa yhdessä - jotka synnyttävät tarpeen keskustella ja vaihtaa kokemuksia. Toki ajatus lasten kanssa juttelemisesta voi jonkun mielestä tuntua joutumiseltakin.

- Tein jo vuonna 1993 Rosa Was Here -elokuvan, jossa aikuiset ovat kadonneet maailmasta. Ja sitten jossain kansalaisopiston keskustelupiirissä pyöriteltiin, onko tämä aikuisten, nuorten vai lastenelokuva. Joku aikuinen esitteli minulle näkemystä, ettei tämä voi ainakaan olla lasten, koska lapset eivät ymmärrä kaikkia tasoja.

Kuinka ollakaan, itse lapsilta on jo ehtinyt tulla Maleenasta kaikki tarvittavat tasot ymmärtävää palautetta.

- Ensi-illassa moni lapsi totesi, että katselukokemus oli ollut kaunis ja koskettava sen sijaan, että se olisi ollut jotenkin liikaa. Ei aiheeseen samastuakseen tarvitse vanhemman faktuaalista kuolemaa. Myös avioerot ovat henkisesti kuoleman kaltaisia tiloja. Lisäksi lähes jokainen lapsi elää sellaisen ajatuksellisen pelon vaiheen, että äitini voi kuolla, eikä sitä riitä tyynnyttämään se että sanotaan höpö höpö, en kuole.

Henkilöohjaajana Juurikkala ei tee eroa lasten ja aikuisten välille. Ikää tärkeämpää on näyttelijän läsnäolo.

- Teen aina ison ja perusteellisen roolituksen, jonka aikana selvitän sen, että pystyn puhumaan näyttelijän kanssa kuten ihmisen kesken puhutaan. Ohjatessa en ajattele, että ohjaan lapsia ja käytän muutenkin mahdollisimman vähän aikaa teoretisoimiseen. Vaikka aihe olisi kuinka vaikea, en veivaa sitä sen enempää. En ryhdy kuvittelemaan lapselle vaikeutta, enkä myöskään pidä mitään valmistautumisaikaa, jolloin teema otettaisiin haltuun. Sama toimii aikuistenkin kanssa. Ei näyttelijän tarvitse kannatella teemaa tai kokonaisuutta, vaan pieniä hetkiä kerrallaan.

- Esimerkistä käy fantastisesti Mattia näyttelevä Lauri-Matti Rintakomsi. En minä tiedä, mitä hänen suurissa silmissään tapahtuu, enkä minä antanut niihin ajatuksia. Loin vain sen olosuhteen, että hän pystyi jollakin omalla keinollaan antautumaan hetkelle ja se salaisuus, miten se tapahtui on hänellä itsellään.

MALEENAN ESITTÄJÄ MINNA KIVIMÄKI

Tällä hetkellä peruskoulun yhdeksättä luokkaa käyvä Minna Kivimäki päätyi Maleenaksi koulussa järjestettyjen koekuvausten myötä.

- Luokkaan tultiin sanomaan, että jos joku haluaa koekuvauksiin niin voi mennä kokeilemaan. Muutaman kaverin kanssa päätimme yrittää. Aluksi en ollut ajatuksen kanssa kovinkaan tosissani, vaan enemmänkin vitsillä menin mukaan. Sitten minulle soitettiin, että olen päässyt jatkoon. Seuraavat koekuvaukset järjestettiin Kristiinankaupungissa ja siellä oli jo Kaijakin mukana.

Ensimmäisissä koekuvauksissa ei näytelty lainkaan, vaan videokameran edessä piti vastata monenlaisiin kysymyksiin - kuten vaikkapa siihen, mikä puu olisit. Kristiinankaupungissa puolestaan tehtävänä oli esittää kohtaus, että istuu linja-autossa ja tulee puhelu, että oma äiti on kuollut.

- Esittäminen oli tosi vaikeaa ja ajattelin, että se meni huonosti, mutta ei se vissiin sitten mennytkään.

Minnalla ei ollut entuudestaan minkäänlaista näyttelijäkokemusta, eikä oikeastaan edes sen suurempaa kiinnostusta alaa kohtaan.

- Maleena oli hieno kokemus, mutta harrastuksena saati työnä en ole näyttelemistä edelleenkään ajatellut.

Päällimmäisin muisto sarjan kuvaamisesta ovatkin hetket työryhmän muiden ihmisten kanssa.

- Kaikki oli niin valtavan sosiaalista. Ympärillä pyöri koko ajan ihmisiä, joista monien kanssa tuli kuvausten aikana läheiseksi. Monia on tehnyt mieli nähdä vielä myöhemminkin.

Välillä olosuhteet tosin ärsyttivät, jos piti vaikka ryömiä ötökoiden seassa puskissa...

- ...mutta kyllä se aina koulun voitti! En tuntenut itseäni koskaan ulkopuoliseksi tai vaivautuneeksi, vaan sain olla oma itseni joka päivä.

Teksti: Miika Jalonen