Maleena

Kakkonen kertoo

Maleena

Julkaistu keskiviikkona 21.10.2009

Kuva: YLE KuvapalveluTV2 24. - 29.12.2012 klo 16.30. Sarjalla ei ole nettikatselu- oikeuksia.

OHJAAJA KAIJA JUURIKKALA

Enkeleitä ja pikkupiruja, Laura -sarja, Risto Jarva -palkinnon voittanut Rosa Was Here, Valo. Ohjaaja-käsikirjoittaja Kaija Juurikkala (s. 1959) tunnetaan tv-sarjoista ja elokuvista, jotka tutkivat maailmaa yleensä lasten ja nuorten näkökulmasta. Maleenaa Juurikkala pitää kauneimpana ja koskettavimpana teoksenaan.

- Haaste oli iso, mutta olen aina ottanut vastaan vain sellaisia lasten maailmaan liittyviä töitä, joihin liittyy joko vaikeuskerroin tai tunne siitä, että ihan kuka vain ei voi tehdä tätä. Maleenaan sisältyivät molemmat. Minulle on tarjottu paljon triviaalimpaakin lastenkulttuuria. Vaikkapa Heinähattu ja Vilttitossu toi sen tunteen, että sen voi tehdä kuka tahansa ohjaaja.

Maleena kertoo siis äidin kuolemasta ja siitä, kuinka perhe ja erityisesti kymmenvuotias tytär tapahtumasta selviävät. Vaikean aiheen käsittely edellyttää draamalta nyanssien tajua erityisesti patetian suhteen.

- Jos olisin nuorempi, olisin varmasti ollut Maleenan suhteen arempi. Minulla on kuitenkin alalta pitkä kokemus ja kuvauksia on ollut paljon. Sinä aikana olen oppinut juuri vaikkapa patetiasta sen, että vasta tekohetkellä on valittava toimitaanko myötä- vai vastakarvaan. Joskus mennään rohkeasti patetiassa niin pitkälle kuin voi, joskus taas toisin päin. Ja se on intuitioasia.

Kaija Juurikkalan mukaan hetkessä eläminen onkin draaman tärkein totuusmittari.

- Pyrin pitämään mahdollisimman pitkään asiat auki. Pakolliset jutut ratkaistaan, mutta kaikki minkä voi, jätetään kuvaushetkeen. Maleenan tekeminen oli mieletöntä, koska usein itkimme kohtausten aikana ja päätyttyä yhdessä työryhmän kesken. Siitä yhteisestä kokemuksesta tiesin, että lopputuloksesta tulee hyvä. Paikalla oleva kuvausryhmähän on ensimmäinen yleisö.

Ohjaaja on varautunut jo siihen, että Maleenan yhteydessä esitetään sama kysymys kuin muutamista hänen aiemmistakin töistään: onko tämä sopivaa katsottavaa lapsille?

- Leikkasimme Maleenasta omakustanteena myös elokuvaversion, mutta kun tarjosin sitä levittäjälle, sanottiin heti että ei tällaista lastenelokuvaa voi lähteä levittämään, koska se ei saa katsojia. Perinteinen lastenkulttuuri on sekä elokuvien että tv-sarjojen osalta sitä, että aikuiset ostavat aikaa itselleen. Eli ohjelmia, joita lapset voivat katsoa keskenään lastenhuoneen tv:stä. Itse taas olen tehnyt sellaisia töitä, joita on syytä katsoa yhdessä - jotka synnyttävät tarpeen keskustella ja vaihtaa kokemuksia. Toki ajatus lasten kanssa juttelemisesta voi jonkun mielestä tuntua joutumiseltakin.

- Tein jo vuonna 1993 Rosa Was Here -elokuvan, jossa aikuiset ovat kadonneet maailmasta. Ja sitten jossain kansalaisopiston keskustelupiirissä pyöriteltiin, onko tämä aikuisten, nuorten vai lastenelokuva. Joku aikuinen esitteli minulle näkemystä, ettei tämä voi ainakaan olla lasten, koska lapset eivät ymmärrä kaikkia tasoja.

Kuinka ollakaan, itse lapsilta on jo ehtinyt tulla Maleenasta kaikki tarvittavat tasot ymmärtävää palautetta.

- Ensi-illassa moni lapsi totesi, että katselukokemus oli ollut kaunis ja koskettava sen sijaan, että se olisi ollut jotenkin liikaa. Ei aiheeseen samastuakseen tarvitse vanhemman faktuaalista kuolemaa. Myös avioerot ovat henkisesti kuoleman kaltaisia tiloja. Lisäksi lähes jokainen lapsi elää sellaisen ajatuksellisen pelon vaiheen, että äitini voi kuolla, eikä sitä riitä tyynnyttämään se että sanotaan höpö höpö, en kuole.

Henkilöohjaajana Juurikkala ei tee eroa lasten ja aikuisten välille. Ikää tärkeämpää on näyttelijän läsnäolo.

- Teen aina ison ja perusteellisen roolituksen, jonka aikana selvitän sen, että pystyn puhumaan näyttelijän kanssa kuten ihmisen kesken puhutaan. Ohjatessa en ajattele, että ohjaan lapsia ja käytän muutenkin mahdollisimman vähän aikaa teoretisoimiseen. Vaikka aihe olisi kuinka vaikea, en veivaa sitä sen enempää. En ryhdy kuvittelemaan lapselle vaikeutta, enkä myöskään pidä mitään valmistautumisaikaa, jolloin teema otettaisiin haltuun. Sama toimii aikuistenkin kanssa. Ei näyttelijän tarvitse kannatella teemaa tai kokonaisuutta, vaan pieniä hetkiä kerrallaan.

- Esimerkistä käy fantastisesti Mattia näyttelevä Lauri-Matti Rintakomsi. En minä tiedä, mitä hänen suurissa silmissään tapahtuu, enkä minä antanut niihin ajatuksia. Loin vain sen olosuhteen, että hän pystyi jollakin omalla keinollaan antautumaan hetkelle ja se salaisuus, miten se tapahtui on hänellä itsellään.

MALEENAN ESITTÄJÄ MINNA KIVIMÄKI

Tällä hetkellä peruskoulun yhdeksättä luokkaa käyvä Minna Kivimäki päätyi Maleenaksi koulussa järjestettyjen koekuvausten myötä.

- Luokkaan tultiin sanomaan, että jos joku haluaa koekuvauksiin niin voi mennä kokeilemaan. Muutaman kaverin kanssa päätimme yrittää. Aluksi en ollut ajatuksen kanssa kovinkaan tosissani, vaan enemmänkin vitsillä menin mukaan. Sitten minulle soitettiin, että olen päässyt jatkoon. Seuraavat koekuvaukset järjestettiin Kristiinankaupungissa ja siellä oli jo Kaijakin mukana.

Ensimmäisissä koekuvauksissa ei näytelty lainkaan, vaan videokameran edessä piti vastata monenlaisiin kysymyksiin - kuten vaikkapa siihen, mikä puu olisit. Kristiinankaupungissa puolestaan tehtävänä oli esittää kohtaus, että istuu linja-autossa ja tulee puhelu, että oma äiti on kuollut.

- Esittäminen oli tosi vaikeaa ja ajattelin, että se meni huonosti, mutta ei se vissiin sitten mennytkään.

Minnalla ei ollut entuudestaan minkäänlaista näyttelijäkokemusta, eikä oikeastaan edes sen suurempaa kiinnostusta alaa kohtaan.

- Maleena oli hieno kokemus, mutta harrastuksena saati työnä en ole näyttelemistä edelleenkään ajatellut.

Päällimmäisin muisto sarjan kuvaamisesta ovatkin hetket työryhmän muiden ihmisten kanssa.

- Kaikki oli niin valtavan sosiaalista. Ympärillä pyöri koko ajan ihmisiä, joista monien kanssa tuli kuvausten aikana läheiseksi. Monia on tehnyt mieli nähdä vielä myöhemminkin.

Välillä olosuhteet tosin ärsyttivät, jos piti vaikka ryömiä ötökoiden seassa puskissa...

- ...mutta kyllä se aina koulun voitti! En tuntenut itseäni koskaan ulkopuoliseksi tai vaivautuneeksi, vaan sain olla oma itseni joka päivä.

Teksti: Miika Jalonen

Kommentit

tiistaina 27.10.2009

Loisto elokuva ! Minulla oli kunnia olla ensi-illassa, koska tyttäreni Johanna näyttelee ko.sarjassa. Olin tosi iloinen ja otettu nimenomaan siitä, kuinka kauniisti ja koskettavasti oltiin käsitelty TODELLA vaikeata aihetta. Mielettömän hienoa oli myös se, kuin Kaija Juurikkala sai parhaat puolet esiin näistä ihanista lapsinäyttelijöistä. Loisto juttu !! Toivottavasti myös ns. suuri yleisö tulee tykkäämään.
Terveisin ja hyvää toivottaen, Tiina Hakala

perjantaina 06.11.2009

Semmoinen tuikitärkeä juttu kuin ESITYSPÄIVÄT jäi taas puuttumaan jutusta. Kaikki eivät pidä televisiota kaiken päivää auki.

perjantaina 06.11.2009

Kiitos huomiosta! Esitysrytmi ja -kellonaika lisätty juttuun.

Miika Jalonen / TV2

maanantaina 16.11.2009

Kylä olen odottanut Maleena-sarjaa ja ylpeänä olen siitä kaikille kertonut! Rakas kummityttöni Minna on varmasti ollut oikea valinta pääosaan meillä kun on tätä näyttelijä ja musiikkivikaa. Mutta tässä lasketaan päiviä.

maanantaina 16.11.2009

Kaunis ja erittäin koskettava elokuva! Lisäksi kaiken kruunaa elokuvan miljöö, joka on lapsuudenkaupunkini, Kristiinankaupunki. Tuskin maltan odottaa näkeväni tämän elokuvan jälleen.

lauantaina 12.12.2009

Erikoista ylimielisyyttä tältä Juurikkalalta. Hänen töistään esimerkiksi Valo oli mielestäni kankeaa, aikuisten kukkahattutätien ihasteltavaksi tarkoitettua ankeutta. Yksikään lähipiirin lapsista ei jaksanut sitä loppuun saakka katsoa. Heinähattu ja Vilttitossu sen sijaan on ilahduttavan pirteä, perheen yhteinen katsomiskokemus. Hyvä siis ettei Juurikkalaa päästetty sitä pilaamaan.

tiistaina 15.12.2009

Koska näytetään uudelleen sunnuntain jaksot, minä kun olen missannut Maleenan. Ohjelma kuulostaa todella kiinnostavalta näin opettajankin kannalta.

tiistaina 15.12.2009

Hei,

tässä vaiheessa sarjan jaksoilla on vain yksi esityskerta, eikä valitettavasti myöskään Areena-oikeuksia.

Miika Jalonen / TV2

tiistaina 15.12.2009

Tuleeko tämä Maleena-sarja mahdollisesti DVD-tallenteelle, ja sitä kautta mahdolliseksi lainata vaikka kirjastosta?

maanantaina 21.12.2009

Moi!Tämä Maleena sarja on tosi hyvä!Voiko tätä Maleena sarjaa katsoa internetistä?Toivoisin että saisin nopeasti vastauksen!

-Kiitos
-Anni

lauantaina 26.12.2009

niin voinko netistä sen sarjan katsoa, kun en ollut telkkarin ääressä kun näkyi ensimmäinen jakso.? kiitos etukäteen vastauksesta.

sunnuntaina 27.12.2009

Moi! Minkä rotuinen koira on Maleenan Milou?

maanantaina 28.12.2009

ihan mukavasti tehty filmi äänitys olisi saanut olla parempi. olen myös syntyisin kristiinankaupungista joka on mielestäni suomen kaunein kaupunki.nyt tosin asun etelä suomessa mutta ehkä eläkepäivinäni ostan kesäpaikan sieltä.kahdeksan vuotta vielä siihen.

sunnuntaina 03.01.2010

se on hyvä mutta surullinrn sarja.

sunnuntaina 03.01.2010

Jättefin serie, filmat i Finlands vackraste småstad (visst?!). Ja mä sain nähdä mun vanha kouluni (Kristinestads svenska gymnasium). Valitettavasti en nähnyt päivän jakso. Toivottavasti tulee ruotsinkielinen tekstitys pian...

Med vänlig hälsning Nancy

maanantaina 04.01.2010

Todella hyvä sarja. Katsotaan yhdessä lasten 5- ja 8-vuotiaitten tyttöjen, kanssa tätä ohjelmaa: istutaan sohvalla ja kummassakin kainalossani on lapsi :). On herättänyt paljon keskustelua, ehdottomasti vanhempien kanssa katsottava ohjelma. Tällaisia ohjelmia saisi olla lisää.

tiistaina 05.01.2010

On hyvä sarja ja kummityttöni Minna alias Maleena on justiin parastaaikaa lomallansa luonamme ja katsoimme sen yhdessä. Osaa likka olla luonnollinen ja oma ittensä sarjassa samanmoiset ilmeet ja äänenpainot on täälläkin.

tiistaina 05.01.2010

voisko sarjan ekan jakson nähä mistää ?????

tiistaina 05.01.2010

Onko tää Minna Kivimäki siis 15v, jos hän kerran on peruskoulun yhdeksännellä?
Haluisin saada vastauksen, jos joku sattuu tietämään, meinaa muo vähän epäilyttää...

Muuten, on kyl ihan sika kiva sarja.

keskiviikkona 06.01.2010

On Minna Kivimäki nyt yhdeksännellä luokalla. Filmaukset tehtiin kolme vuotta sitten! Hieno sarja hienosta kaupungista, Kristiinankaupunki, på svenska Kristinestad!

sunnuntaina 10.01.2010

Tätä ei ilmeisesti tule uusintana koskaan?

sunnuntaina 10.01.2010

miten noita ohjelmia voi kattoo!!!????

maanantaina 11.01.2010

Maleena uusitaan jossain vaiheessa, mutta vielä ei ole tietoa milloin. Kuten jo aiemmin todettiin, Areena-oikeuksia sarjalla ei ikävä kyllä ole.

Miika Jalonen / TV2

sunnuntaina 17.01.2010

mitkä noi maleenan musiikit oli? Onko niitä mahdollista saada mistään?

sunnuntaina 17.01.2010

minkä rotuinen koira Maleenella on??
Maleena on minun yksi parhaimmista tv ohjelmista!!:)
tuleeko Maleena myös DVD:lle??

sunnuntaina 17.01.2010

loisto elokuva tulisipa näitä liisä haluaisin niin kovasti seurata tätä vielä:):)

lauantaina 23.01.2010

Paras sarja pitkään aikaan, hyvin käsitelty surullinen asia. Kiva olisi saada sarja dvd:lle ja uusittavaksi televisioon.

- Olivia -

lauantaina 23.01.2010

Hieno sarja käsitellä kipeitä asioita. Itselläni on mies kuollut tytöt ollessa vauva. Nyt kahdeksan vuotiaana tyttö seuraa ohjelmaa todella tarkoin ja puhuu paljon ohjelmasta. Hieno ohjelma !

torstaina 02.09.2010

Heh.. Toi Maleenan näyttelijä on meidän koulusta..

tiistaina 03.05.2011

Näkeekö Maleena-sarjaa netistä? Kauhea hinku katsoa tätä sarjaa jälleen, sillä tässä on pari henkilöä, jotka ovat samassa koulussa minun kanssani :)

tiistaina 03.05.2011

Valitettavasti Maleena ei ole katsottavissa tällä hetkellä.

Uskon kuitenkin, että sarja jossain vaiheessa kyllä vielä uusitaan.

Miika / TV2

sunnuntaina 17.06.2012

Maleenan koira Milou on Bischon Havanais tai Bischon Frise, en muista kumpi :)

lauantaina 17.11.2012

Onko Maleenaa katsottavissa netissä? Hirveä hinku katsoa Maleenaa. Entä milloin Maleenaa taas näytetään telkkarissa?

lauantaina 17.11.2012

Tilanne ei ole vielä muuttunut reilun vuoden takaisesta. Kerromme kyllä, mikäli niin tapahtuu.

Miika / TV2

sunnuntaina 09.12.2012

Onko totta, että Maleena olisi todella tulossa taas tämän vuoden joulun aikaan, 24.12.2012 klo 16.28? Loistavaa!

sunnuntaina 09.12.2012

Kyllä. Maleena uusitaan 24. - 29.12. juuri tuohon n. 16.20 aikaan. Minulla ei ollut vielä marraskuussa asiasta tietoa.

Miika / TV2

sunnuntaina 16.12.2012

Ihanaa,että Maleenaa taas uusitaan! Mutta milloin se tulee YLE areenaan katsottavaksi?

sunnuntaina 16.12.2012

Ikävä kyllä emme saa sarjaa Areenaan, koska sillä ei ole nettioikeuksia.

Miika / TV2

tiistaina 25.12.2012

Mistä voisi katsoa ensimmäisen osan? Harmikseni jäi näkemättä.

torstaina 27.12.2012

Mutta mistä näotä ohjelmia voi oikein katoo ku mikään eii oikein käy nykyään internetissä ;(

torstaina 27.12.2012

...Niin... Mistä näitä ohjelmia voi oikein katsoo ku internetissä oikein mikään ei pelitä muute tosi hyvä sarja!! ;(

tiistaina 01.01.2013

Todela hyvä ja miellyttävä elokuva, - sarja. Olisi todella ihanaa katsella kaikessa rauhassa kokonaan yhdellä kertaa vaikka DVD:tä. KAIKKI näyttelijät olivat loistavia.

keskiviikkona 02.01.2013

Tuleeko Maleena DVD:lle?? Ja eikö tähän sarjaan edes saada ikinä nettioikeuksia?? :) Aivan ihana sarja. Minulta jäi osat 4 ja 6 näkemättä :(

torstaina 03.01.2013

oli huonu juttu kun eivoi katsoa myhäisiä jaksoja

torstaina 03.01.2013

niin

torstaina 17.01.2013

se näytettiin 24.12-29-12 2012! katsoin koko sarjan ja se oli tosi hyvä!

torstaina 17.01.2013

Tuleeko Maleena vielä 2013?

maanantaina 21.01.2013

Ikävä kyllä tällä vuodelle ei ole suunnitelmissa esityksiä ainakaan tällä tietoa, kuten ei myöskään dvd:tä.

Miika / TV2

maanantaina 08.07.2013

Joko olisi tiedossa paremmin onko malenaa tällä kaudella näytettävänä,entä tuleeko dvd?(:

tiistaina 09.07.2013

Valitettavasti tällä hetkellä ei ainakaan ole tiedossa, mutta välitän viestiä eteenpäin!

Tsuua / TV2


Muualla Yle.fi:ssä