Kakkonen kertoo

Moottorilintu sarkofagissa

Julkaistu torstaina 23.04.2009

Suomalaisen heavy rockin historia näyttäisi kovasti toisenlaiselta ilman Sarcofagusta. Kitaristi Kimmo Kuusniemen luotsaama yhtye julkaisi varhaiset levynsä ilmapiirissä, jota Kuusniemi itse luonnehtii tyynesti väheksyväksi tai lähes vihamieliseksi.

Nyt vuosia ulkomailla viettänyt Kuusniemi on palannut työ- ja elämänkumppaninsa Tanja Katinka Karttusen kanssa rikospaikalle. Tuloksena on suomalaisen metallibuumin taustoja monelta kantilta luotaava dokumentti Promised Land Of Heavy Metal, joka saa tv-ensi-iltansa Kakkosella torstain 30.4. päätteeksi.

- Suomessa hevi ei ole underground-ilmiö, vaan se on saavuttanut huomattavasti laajemman hyväksynnän. Hevikulttuurin suvaitsemisessa Suomi on edellä koko muuta maailmaa, mikä on upeaa. Täällä ei olisi puhettakaan, että kirkossa järjestettäisiin hevimessu, kotoaan Englannista tavoitettu Kuusniemi analysoi.

Yksi voimakkaimmin "yleiseen suvaitsevaisuuteen" vaikuttaneista seikoista oli Lordin Euroviisuvoitto ja bändin nousu ”koko kansan Lordiksi”.

- Lordi tunnetaan parhaiten briteissäkin. Lordihan jatkaa kauhushown perinnettä Alice Cooperin ja vastaavien hengessä. Metalli oli alun perin kapinamusiikkia, mutta enää sillä ei pysty järkyttämään ketään. Tai jos pystyy, se tapahtuu rikkomalla rytmit matemaattisesti ja sekoittamalla kuulijan pasmat sillä tavoin, kuten ruotsalainen Meshuggah tekee.

Dokumentin tavoitteisiin kuuluikin selvittää, mihin suuntaan metalli voi enää mennä, kun kaikki on jo tehty.

- Kaikki kiertää kehää, ja uutta on enää vähän. Jopa Meshuggah toistaa itseään! Onko tulevaisuus vain se, että otetaan joku musiikin aikakausi ja tehdään se paremmilla soundeilla? Ja mikä sitten on metallia? Sarcofagusin Cycle Of Life on jälkikäteen tarkasteltuna enemmänkin progea ja bluesia kuin heviä, ja jos sitä vertaa sen ajan progelevyihin, ero on minimaalinen. Ja silti pieni määrä säröä kuulosti silloin ihmisten korvissa jumalattoman rankalta.

Oli miten oli, jotakin hevin asemasta Suomessa kertonee se, että tasavallan presidentti Tarja Halonen esiintyy dokumentissa. Kimmo Kuusniemi hämmästelee, että kun he soittivat presidentin kansliaan, siellä tiedettiin jopa Sarcofagus.

- Yksi ministeriön kaveri kertoi, että kun hän ajaa autolla kotiin, hän kuuntelee siellä Children Of Bodomia. Se kuulemma puhdistaa päätä ja tekee hyvää virkamiehelle.

Kantaisä pubireissulla

Promised Land Of Heavy Metalista on tehty 90 ja 52 minuuttia kestävät versiot, joista Kakkosella esitetään jälkimmäinen (ja 23. elokuuta siis pidempikin, toim. huom.). Työn alla on lisäksi kohta valmistuva dvd, jonka lisämateriaaleissa on mahdollista nähdä monet taustahaastattelut kokonaan. Kansainväliset levityskuviot ovat vielä osaltaan auki niin tv-esitysten kuin dvd:nkin osalta.

- Yksi jakelija puuhasi jo projektin parissa, mutta painoimme jarrua, koska haluaisimme paremmin musiikkiohjelmien päälle ymmärtävän levittäjän. Englannissa on iso riski tehdä väärä sopimus, ja siksi etenemme maltillisesti. Koska olemme rahoittaneet PLOHM:sta 75 prosenttia itse, jotain olisi mukava saada takaisinkin. Lisäksi on maita, joissa dvd on helpompi saada ulos kuin esitys televisioon. Tätä selvitetään paraikaa mm. Etelä-Amerikan suhteen. Suomen dvd-jakeluhan on jo sovittu. Onneksi hevikuvioissa on niin hyvät verkostot, että apua on helppo saada.

Kimmo Kuusniemeä voi hyvällä syyllä luonnehtia hevin vanhemmaksi valtiomieheksi – seikka, jonka kotimainen media muistaa aina nostaa esiin. Kuusniemi nauraa, että hänen brittiläiset ystävänsä muistuttavat asiasta lähes jokaisella pubireissulla.

- Heille olen nykyään aina forefather, ancient one tai jotakin muuta vastaavaa.

Sarcofagus levytti aktiivivuosinaan 1979-82 neljä albumia. Pääpaino oli englanninkielisessä materiaalissa, mutta suurimmaksi klassikoksi tuotannosta on kuitenkin ehkä noussut Kimmo Kuusniemi Bandin nimellä julkaistu Moottorilinnut, jolla lauloivat Kirka ja Muska Babitzin sekä Jukka Ritari. Kuusniemi paljastaa, että Kirkan piti laulaa myös Sarcofagusin comeback-albumilla Core Values (2007).

- Kirka oli materiaalista tosi innoissaan ja studioaikakin oli jo varattu, mutta lopulta hän ei kuitenkaan ehtinyt nauhoittaa mitään. Se oli muuten Kirkassa hieno homma, että silloin taannoin oli hirveä määrä muusikoita, jotka suhtautuivat ylenkatseellisesti ja ilmoittivat että minä en kyllä mitään hevimetallia soita. Kirka puolestaan suhtautui ennakkoluulottomasti ja lähti heti Moottorilintuihin mukaan. Olin kuunnellut Kirkaa pikkupojasta asti ja tajusin jo silloin, että hän olisi loistava hevilaulaja.

Kimmo Kuusniemi muutti Englantiin vuonna 1992. Yllättävää kyllä, hän ei seurannut Suomen musiikkikuvioita vuosikausiin ja moniin bändeihinkin hän tutustui vasta dokumenttia tehdessään.

- Promised Land Of Heavy Metalin kannalta oli loistava juttu, etten juuri tuntenut suomalaista metallia. Siksi saatoimme ryhtyä tekemään dokumenttia täysin ilman ennakkokäsityksiä ja –asenteita. Kävi nopeasti selväksi, että suomalaisilla bändeillä on selkeästi oma juttu ja soundi, jonka tunnistaa välittömästi. Tässä näkyy perinne: bändit ovat opetelleet soittamaan ottamalla edelläkävijöistä mallia. Stam1nan tyypit mm. kertoivat, että he oppivat kuuntelemalla Stonea.

Haihattelijan kosto

Suomi on Kuusniemelle monella tapaa jo kaukainen asia, jonka kummallisuuksia voi tarkkailla mielenkiinnolla miltei ulkopuolisen perspektiivistä.

- Omituisinta on ihmisten käytös. Suomessahan pitää koko ajan tulkita, mitä joku tarkoittaa, koska kukaan ei sano mitään. Erityisesti pysytään hiljaa, jos kaikki on ok. Toisaalta kyseessä on myös ikäpolvikysymys. Nelikymppisten ja sitä vanhempien tuntuu edelleen olevan vaikea sanoa mitään positiivista. Jos joku on hyvä ja makea juttu, sanotaan korkeintaan, että hyvä ja makea juttu, mutta… ja sitten tulee se, mikä on vikana. Vaan eipä sillä enää niin kauheasti ole väliä, koska Suomi on muuttunut kokonaisuutena niin paljon parempaan suuntaan.

80-luvun Suomesta Kuusniemellä ei sen sijaan ole järin hyvää sanottavaa.

- Silloin oli automaattisesti haihattelija, jos erehtyi kuvittelemaan, että ulkomaille voisi tähdätä saati pärjätä siellä.

Toisaalta kilpailuakaan ei ollut niin paljon.

- Joku kysyi minulta Rokumentissa, olenko kateellinen nykyajan bändeille, joilla on kaikkea. En ole, koska nykyään on niin valtavasti bändejä, että itseään on lähes mahdotonta saada esiin.

Elantonsa Kimmo Kuusniemi ja Tanja Katinka Karttunen ovat tienanneet video- ja filmitöillä jo pitkään.

- Kun muutimme Lontooseen, meillä ei ollut mitään kontakteja. Pikku hiljaa kävimme tv- ja mainosyhtiöitä läpi, mikä oli tietenkin aika hidasta ja monimutkaista. Kilpailu on täällä tietysti ihan mieletöntä, tekijöitä piisaa joka oksalla.

Mitä Promised Land Of Heavy Metalin tekemisestä sitten jäi käteen?

- Hienointa oli havaita yhteistyön henki metallipiireissä, se, miten kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Lisäksi prosessi avasi käsityksiäni musiikkimaailmasta ja siitä, mihin se on menossa. Olen todella tyytyväinen dokumenttiin. Jollekin se on eksoottinen filmi Suomesta, toiselle taas tietopaketti yhden maan hevikuvioista. Elokuva toimii monella eri tasolla, mikä on tietysti vain hyvä asia.

Seuraavaksi Kuusniemi ja Karttunen työstävät valmiiksi Epic’s Journeyn, joka on elokuva muinaisten tarinoiden vaikutuksesta nykypäivään.

- Kuljemme Gilgamesista Kalevalan kautta viikinkeihin ja Islannin saagoihin. Englannissahan jopa J.R.R. Tolkien opetteli suomea, jotta voisi lukea Kalevalaa alkuperäiskielellä. Epic’s Journey ei ole dokumentti vaan elokuva, joka perustuu kuviin ja tekemääni musiikkiin. Käsittelytapa pyrkii olemaan moderni. Kuvasimme ohjelmaa varten hd-materiaalia ympäri Eurooppaa, yksin Islannissa vietimme yksitoista päivää.

Teksti: Miika Jalonen, kuvat: Double Vision Interactive ltd.

Sarcofagus ja Kimmo Kuusniemi Elävässä arkistossa

Promised Land Of Heavy Metalin sivut

Sarcofagusin sivut