Kakkonen kertoo

Muistojen Immu

Julkaistu torstaina 30.04.2009

Ilmari Saarelaisen sanainen arkku ei ole mikään Pandoran lipas, vaan Saarelaisella on taito rupatella mutkattomasti, vivahteikkaasti ja varsin hauskasti.

Seuraavassa veteraaninäyttelijä par excellence kertoo, millaisia muistoja ja ajatuksia hänelle tulee mieleen muutamista uransa varren avainkäsitteistä.

Sisko ja sen veli

- Meillä oli jo sarjaa tehtäessä Tuijan (Ernamo) kanssa vahva käsitys siitä, että tästä tulee jotain. Tuntui kuin olisimme olleet ihan hullukurisessa kyydissä. Mitä pidemmälle kuvaukset etenivät, sen enemmän mielikuva vahvistui. Meillä oli keskenämme melkein liian lystiä.

- Jälkikäteen ajateltuna oli suorastaan luksusta, kuinka kauan saimme harjoitella kuvauksia varten. Valmistauduimme Siskoon ja sen veljeen aivan kuin teatteriesitykseen, joten sitten kun oli taltioinnin vuoro, teksti oli täysin hallussa ja tunnelma valmiina. Sarjassa on aika pitkiäkin otoksia, ja hyvän valmistautumisen ansiosta saimme niihin tuoreuden tuntua. En osaa olla tuore, jos en tiedä mitä puhun ja tuoreus täytyy harjoitella, että tietää mitä poskista tulee ja millä konsonantilla seuraava repliikki alkaa.

Neil Hardwick

- Ensinnä mieleen nousee kunnioitus sitä vaikutelmaa kohtaan, että Hardwick tuntui aidosti pitävän näyttelijöistä. Kaikki tehtiin sillä perustella, miten me onnistuisimme kameran toisella puolella. Eräässä tieteiselokuvassa joku sukelsi verisuonia pitkin toisen päähän ja minulla on ollut sellainen salakavala ajatus, että olisi ollut hienoa sukeltaa Neilin päähän ja katsoa, mitä kaikkea siellä on. Hän osasi tarjota meille sellaisia mielikuvia, jotka auttoivat ja antoivat ikään kuin luvan tehdä työtä.

- Mehän käytimme Siskossa ja sen veljessä Tuijan kanssa länsirannikon intonaatiota. Kyseessä oli kuitenkin enemmän meidän keskinäinen salakielemme kuin oikea murre, sillä puhuimme loppujen lopuksi suht. koht. ymmärrettävää suomea.

Tuija Ernamo

- Oikea sielunpelastaja. Suorasukaisuudessaan luotettava kriitikko. Turhat pölinät pois ja pysytään asiassa!

Teatteri

- Ensimmäinen muistoni teatterista on se, että olin vanhempieni kanssa katsomassa Elokuun teehuonetta Tampereella. Esitys oli niin loistava, että hakkasin edessä istuvaa henkilöä selkään, ja taisinpa lyödä otsanikin istuimen karmiin. Olin suunnilleen kymmenvuotias.

Eläkkeellä oleminen (Ilmari Saarelainen pääsi eläkkeelle Tampereen Työväen Teatterista marraskuussa 2007, mutta näyttelee siellä tälläkin hetkellä - toim. huom.)

- Vaikka eläkeikä on jo saavutettu, olen kelvannut yhä tekemään töitä. Se tuntuu tietysti etuoikeudelta. Nykyaikana ei kai voi ihmistä enempää imarrella kuin tarjoamalla työtä. Niin paljon on ihmisiä, jotka kulkevat tuolla eikä heillä ole hajuakaan siitä, mitä saisivat tehdä työkseen.

Tampere

- Muistan hämmästelleeni numeron 8 sinisessä bussissa Pyynikinharjun Pyhäjärven puoleista sivua. Nyt se harju on tuossa ihan asuntomme vieressä enkä ole moksiskaan, mutta muistan silti elävästi sen ensimmäisen, kummalliselta tuntuneen auringonlaskun ja mahtavasti hehkuneet mäntyjen rungot. Tampereesta en siis muista koskea tai patsaita, vaan ne pahuksen männyt.

Antiikkieno

- Sen tekemisessä oli jo sitä pirullisuutta mukana, että harjoiteltiin vähemmän. Toki kohtauksetkin olivat huomattavasti lyhyempiä, mutta liian riuska työtahti ei välttämättä ole kaikkein lempein ainakaan minulle. Entisaikojen tapa tuntuu sen rinnalla hemmottelulta, nykyinen tulostus melkein kuin ruoskaniskulta.

Yleisö

- Maailman tärkein asia. Televisioyleisöstähän näyttelijä ei ymmärrä eikä tiedä tapahtumahetkellä mitään, mutta palaute saattaa tulla jälkeenpäin yllättävältäkin taholta. Ihmisillä on melkein kuin etuoikeus lähestyä edustamaani ammattikuntaa ja kuuluttaa mielipiteensä ties kuinka suorasukaisesti, vaikkei kukaan kysyisi.

- Teatterissa on puolestaan niin hienoa kuin olla ja voi. Jos yleisö antaa ikään kuin luvan näytellä, tuloksena on molemminpuolista riemua. Tukkijoki-näytelmä, jota veivattiin varmaan 300 kertaa, on hyvä esimerkki. Välillä tuli tunne, että melkein leipääntyy, mutta sitten yleisö kuitenkin aina varasti meidät puolelleen ja tunnelmasta tuli ainutlaatuinen. Työnteko tulee tuollaisen kautta mielekkääksi ja se on kyllä ihan yleisön syy.

Vappu

- Siunatkoon. En muista oikeastaan kuin sen, että vappuaattona oli harvasanaisen äitini syntymäpäivä, jolloin hänelle saattoi tuoda keltaisia kukkia. Useimmiten ennen vanhaan vappu meni töissä. Vasta nyttemmin työläisten juhla on saatu kohdallani rauhoitettua. Paitsi että tänä vappuna on teatterilla taas jotain riehaa tiedossa. On viihdyttäjän etuoikeus tai kauheus olla useimmiten töissä.

Televisio

- Kun televisioon joutuu tai pääsee, se tuottaa vähän kyseenalaistakin julkisuutta, jonka kanssa pitää opetella elämään. Teki sitten mainoksen, filmin tai mitä tahansa, jokaisella katsojalla on sen jälkeen hahmosta mielipide. Toki töpselin voi poistaa aina seinästä, jos ei itse kestä katsoa. Mutta nykyään televisio on niin tulvillaan tavaraa, etten tiedä mitä sanoa. Televisio on aikamoinen kummajainen!

Teksti: Miika Jalonen