"Kukaan ei tuu sanoo, et se olikin vain unta"

Kakkonen kertoo

"Kukaan ei tuu sanoo, et se olikin vain unta"

Julkaistu tiistaina 05.04.2011

YLE Kuvapalvelu

 

Se herääminen ei sitten tapahdu niin kuin elokuvissa


Toistaiseksi tuntemattomasta syystä -sarjan toinen tuotantokausi esitetään Kakkosella 11.7. alkaen. Kahdeksanosainen sarja paneutuu uudellakin kaudella Suomessa sattuneisiin liikenneonnettomuuksiin kiihkottomasti, taustoittaen tarkasti niin alkuasetelmat, tapahtumien kulun kuin niihin johtaneet syyt seurauksineen.

- Saamme lähes päivittäin lukea lehdistä liikenneonnettomuuksista, mutta otsikot ovat niin tavanomaisia, että ne tulee helposti ohitettua. Jokainen tapaus koskee kuitenkin isoa piiriä - isiä, äitejä, lapsia, ystäviä... Jos yksikin henki säästyy ohjelmamme myötä, se lunastaa tarkoituksensa, tuottaja Markku Kaires painottaa.

Kaireksen oma liikennekäyttäytyminen on muuttunut sarjan tekemisen myötä selvästi.

- En ole ollut mikään kaahari ennenkään, mutta enää en mene nipin napin sallitun rajoissa, vaan mieluummin vielä selkeämmin alle. Jotain odottamatonta voi sattua hetkessä itsestä riippumattomista syistä. Eikä aina ole kyseessä kännäys tai kaahailu, vaan pieni huomiokatkos voi riittää. Turvavälin merkitystä ei voi kylliksi korostaa, se huomattiin aivan hiljattain Kuopiossa.
 

Voiko tämä olla Mikko ollenkaan?


Markku Kaires kertoo, että kokonaisuutena kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet. Nuorten aikuisten ryhmässä suuntaus on valitettavasti kuitenkin toinen.

- Voisi ajatella, että pahimmat onnettomuudet sattuvat yleensä silloin, kun on lunta ja huonoimmat kelit. Sen sijaan touhu lähteekin yleensä käsistä kesällä, valoisaan aikaan. Nuorten liikennekäyttäytyminen on kiistatta yksi syistä koko sarjan taustalla.

YLE Kuvapalvelu

Toinen Toistaiseksi tuntemattomasta syystä -kausi eroaa edellisestä siinä, että mukana on kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien lisäksi myös selviytymistarinoita.

- Tapaamme nuoria, jotka ovat käyneet melkoisen myllyn läpi ja selviytyneet. Saimme ensimmäisestä kaudesta sellaista palautetta, että ohjelman katsominen oli liiankin ahdistavaa. Ei tällaisesta aiheesta tietenkään voi riemua repiä, mutta nyt halusimme myös toivoa mukaan. Selviytyminen on tärkeää, etenkin jos on koko elämä vielä edessä.
 

Ilmarihan ajoi aika keskellä tietä


Tarinoita kekseliäistä konnista

Vuonna 1996 oman Productum-yhtiönsä perustanut Kaires on tehnyt Kakkoselle Rikostarinoita Suomesta -sarjaa vuodesta 2001 lähtien. Kymmenen vuotta tulee siis täyteen, minkä johdosta kesällä esitetään kymmenen tarinaa vuosien varrelta.

- Rikostarinoita Suomesta sai alkunsa siitä, että tein Pohjantähden alla -sarjaan dokumentin Elämän ja kuoleman talossa. Sitä kuvatessa vietin oikeuslääketieteen laitoksella pitkiä aikoja, juttelin oikeuslääkäreiden kanssa ja rikoksen maailma alkoi kiehtoa.

- Kun vielä tutut poliisit rohkaisivat ideoimaan erilaisista rikostapauksista kertovaa sarjaa, otin yhteyttä toimittaja Harri Nykäseen, jolla itsellään oli kehitteillä kirjasarja Komisarion kovin juttu. Sitten löytyivät vielä Poliisi kertoo -kirjat ja lumipallo lähti liikkeelle.

Rikostarinoita Suomesta on alusta asti rakentunut otsikkonsa mukaan intensiivisten tarinoiden varaan, eikä kertomuksia ole dramatisoitu näytellyillä jaksoilla. Ratkaisu, jonka myötä katsoja on voinut itse kuvitella tapahtumat, on ollut alusta asti Rikostarinoiden ydinasia. Sarjan nimessä sen sijaan oli hieman hakemista...

- Komisarion kovin juttu oli nimiehdokas siihen asti, kun kävi ilmi, että kaikki tarinoiden kertojat eivät ole komisarioita. Toinen ehdokas Tarinoita kekseliäistä konnista hylättiin puolestaan liian hauskana - eihän murhaajaa sovi nimittää kekseliääksi konnaksi.

Teksti: Miika Jalonen, sitaatit Toistaiseksi tuntemattomasta syystä -ohjelman haastatteluista


Muualla Yle.fi:ssä