Epäilyksen alaisena uusintana

Juttuarkisto

Epäilyksen alaisena uusintana

Julkaistu tiistaina 15.03.2011

YLE Kuvapalvelu

TV2 keskiviikkoisin 31.8.2011 alkaen n. klo 23.35. Sarjalla ei ole Areena-oikeuksia.

Epäilyksen alaisena (K13) (Unter Verdacht, Saksa 2002-) kertoo Münchenissä toimivasta rikosyksiköstä, jonka tehtävänä on tutkia poliisitoiminnan rehellisyyttä sen ylintä johtoa ja oikeuslaitoksen toimintaa myöten.

Kymmenosainen sarja alkaa, kun yksikön uudeksi tutkijaksi valitaan pitkän päivätyön poliisikorkeakoulun opettajana tehnyt Eva Maria Prohacek (Senta Berger).

Sarjan jaksoissa sisäisen tarkastuksen tiivis tiimi tutkii epäilyjä laittomuuksista poliisitoimen sisällä, joten uusia ystäviä tiimiläisten on turha kuvitella saavansa.

Prohacekille itselleen tämä sopii hyvin, sillä hän ei liikoja yksityiselämästään huutele. Kollegat tietävät tutkijan eronneen, mutta tällä on myös teini-ikäinen poika, jonka vuoksi hän alun perin halusi vaihtaa maisemaa.

Ensiesitys Kakkosella keväällä 2011.

Kommentit

perjantaina 25.03.2011

Sarja vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, mutta miksi hyppäys osasta 1 osaan 3 (?)
Mihin jäi osa 2 (Eine Landpartie)? Sehän jatkaa ykkösosassa alkanutta korruptioteemaa, ja syventää sarjan henkilösuhteita...

torstaina 31.03.2011

Äh, edellisen päivän Satuhäistä satoi niin paljon palautetta, että missasin tämän kysymyksen kokonaan. Pahoittelut!

Tarkistin, että jaksoa Eine Landpartie ei ole ollut Ylelle tarjotussa paketissa. Koetan selvittää, miksei.

Miika / TV2

torstaina 14.04.2011

Vihdoin saimme Saksasta vastauksen.

Mainittu jakso sisältää materiaalia, jota ei voi esittää Saksan ulkopuolella.

Siitä syystä se jouduttiin jättämään sopimuksesta pois.

Miika / TV2

maanantaina 27.06.2011

Miksi sarja jäi kesken, vaikka uudempia jaksoja on vielä olemassa?

tiistaina 28.06.2011

Uudempien jaksojen olemassaolo ei välttämättä tarkoita sitä, että YLE olisi hankkinut ne kaikki.

Unter Verdachtia on hankittu kymmenen jaksoa, jotka kaikki esitettiin kesän alkuun mennessä.

Kesäohjelmistossa on ylipäätään ollut perinteenä esittää muita Eurodekkareita, mm. Komisario Montalbanoa.

Mainitut kymmenen Epäilyksen alaisena -jaksoa uusitaan keskiviikon myöhäisilloissa 31.8. alkaen.

Miika / TV2

keskiviikkona 04.01.2012

Koska Epäilyksen alaisena jatkuu?

tiistaina 30.07.2013

Onko YLE hankkinut uusia jaksoja Epäilyksen alaisena- sarjaan?

keskiviikkona 31.07.2013

Ei ainakaan toistaiseksi. Kerron, mikäli tilanne muuttuu.

Miika / TV2

perjantaina 09.08.2013

Valitettavasti kuulin juuri, ettei Yle tule ainakaan tällä tietoa hankkimaan lisää Unter Verdachtia.

Miika / TV2


Muualla Yle.fi:ssä