Tämä keskustelu on suljettu: et voi kirjoittaa uusia kommentteja.

H2O:n merenneidot uivat Areenaan

Juttuarkisto

H2O:n merenneidot uivat Areenaan

Julkaistu torstaina 29.11.2012

YLE Kuvapalvelu

Yle Areenassa julkaistaan 1. - 26.12.2012 päivittäin kaksi H2O-jaksoa, joista jokainen on katsottavana netissä kuukauden ajan.

Päivitys 7.1. Myös kolmas tuotantokausi on hankittu. Esitys Areenassa 16.2. alkaen. Uusi jakso julkaistaan päivittäin 10. maaliskuuta asti. Kiitos runsaista toiveista!

Rikki on oikeassa. Emme voi kertoa tästä kenellekään. Ihmiset eivät ymmärtäisi. Meidät pantaisiin johonkin lukkojen taakse. (Emma)

Summerissa kesällä 2007-2008 esitetty H2O (H2O: Just Add Water, Australia 2006-2008) on ollut yksi Kakkosen toivotuimmista nuortensarjoista. Niinpä hankimme uudelleen esitysoikeudet sarjan kahteen ensimmäiseen kauteen, joiden 52 jaksoa julkaistaan tiheällä tahdilla Areenassa joulukuun aikana.

Tuottaja Jonathan M. Shiffin luoma sarja kertoo teini-ikäisistä Emmasta (Claire Holt, vas.), Cleosta (Phoebe Tonkin, kesk.) ja Rikkistä (Cariba Heine, oik.), jotka muuttuvat merenneidoiksi. Tyttöjen salaisuudesta pääsee ensimmäisenä perille nuorukainen nimeltä Lewis (Angus McLaren)...

Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 01.12.2012

Mihin kellon aikaan h2o näkyy yle areenassa .

lauantaina 01.12.2012

Uudet jaksot julkaistaan päivittäin klo 15.

Miika Jalonen / TV2:n verkkotoimittaja

torstaina 13.12.2012

Saisiko H2O:n sarjoja jotenkin talennettua tai saada koneelle luvallisesti? Toivoisin, että saisin nämä jaksot tallennetuksi ,että voisin katsoa ne myöhemminkin sillä nehän ovat areenassa vain kuukauden . Eli voiko kauden sarjoja vaikkapa ostaa ladattavaksi?

tiistaina 18.12.2012

Tuleeko H2O:n 3 tuotantokausi missään välissä nettiin?

tiistaina 18.12.2012

15.01 se ei näy telkussa!

keskiviikkona 19.12.2012

H2o on paras, saissko vielä 3.tuotantokauden?!

keskiviikkona 19.12.2012

Saisiko 3.tuotantokaudeki uusintana? (:

keskiviikkona 19.12.2012

joo näyttäkää viel 3.tuotantokausi

keskiviikkona 19.12.2012

Välitän kaikki toiveet ohjelmasuunnitteluumme, joka päätöksen kolmannen kauden hankkimisesta tekee. Tässä paketissa sitä ei siis vielä ole.

Miika / TV2

keskiviikkona 19.12.2012

Joo, h2o:n kaikki tuotantokaudet ois kiva saada nettiin! (=

keskiviikkona 19.12.2012

onks tätä sarjaa jossai esim. tuotantokausina tai netistä jotenki luvallisesti ladattavissa ku ois tosi kiva kattoo näit sit joskus myöhemminki ? Ja kolmas kausi ois tosi kiva :)

torstaina 20.12.2012

Oon myös miettiny samaa. Olis mukava :)

torstaina 20.12.2012

jaksoissa 16 ja 15 on vahingossa laitettu samat infotekstit, jaksossa 16 infoteksti on väärä.

torstaina 20.12.2012

jeee h2o on tullu takas:)

perjantaina 21.12.2012

Oon kattellu noita lyhyitä kuvauksia noista jaksoista ja ne on aina jotenkin pielessä. Selvästi ne suomennetaan jostain ilman, että tiedetään ite mitä jaksossa tapahtuu ja se on pistänyt silmään.

Ja kannatan kans kolmoskautta nettiin!

perjantaina 21.12.2012

H2O on ihana sarja! <3 oon kattonu kaikki 3 kautta ! : )

perjantaina 21.12.2012

Ne tulee ilta päivällä mut en tiiä tarkkaa aikaa!! =)

perjantaina 21.12.2012

kumpa 3 kausi näyttettäis myös!!!!

perjantaina 21.12.2012

Saisko nää jaksot ladattua tietokoneelle Areenasta? Julkaisivat tän sarjan DVD:lle nii ois parempi.

lauantaina 22.12.2012

Voisiko mitenkään saada tätä vaikka DVD-boxille tai jotenkin ladattua koneelle koska haluaisin kuten muutkin kattoo näitä myöhemmin koska tää on niin PARAS SARJA IKINÄ♥!

lauantaina 22.12.2012

Hankinta- ja tekijänoikeussopimukset vaikuttavat siihen, pystymmekö tarjoamaan sarjoja ladattaviksi. Ulkomaisten ohjelmien tapauksessa se on vielä erittäin harvinaista, mutta tilanne kenties muuttuu tulevaisuudessa.

Yle ostaa kansainvälisiin ohjelmiin ensisijaisesti esitys- , ei levitysoikeuksia, ja siksi dvd-taltion julkaiseminen meidän kauttamme on erittäin epätodennäköistä. Toki boksia voi toivoa joltakin Suomessa toimivalta levittäjäfirmalta.

Miika / TV2

sunnuntaina 23.12.2012

Olisi ihanaa saada 3. tuotantokausi telkkariin tai nettiin!

sunnuntaina 23.12.2012

Ois niin ihana saada kolmaskin tuotantokausi tänne. Muistan kun katoin sitä sillon joskus kesällä. Jote jos on millään mahdollista niin se ois tosi kiva. Ai nii,ja sit viel yks kysymys: Miks noita jaksoja ei voi näyttää areenassa kun vaan sen yhden kuukauden?

sunnuntaina 23.12.2012

Onko teillä tietoa onko H2O:sta tulossa neljäs kausi?

sunnuntaina 23.12.2012

H2O loppu valitettavasti 3 kauden jälkeen eli ei tuu 4 kautta :(

sunnuntaina 23.12.2012

Toivottavasti 3 kausi voitais viel näyttäää??(:

maanantaina 24.12.2012

Toivottavasti kolmas tuotantokausi tulis areenaan pian:)
HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

maanantaina 24.12.2012

h2o on paras!!!!

maanantaina 24.12.2012

joooo ehdottomasti kannatan kaikkia tuotantokausia nettiin..tätä ei voi missata! :)

maanantaina 24.12.2012

3 tuotantokausi olis todella hauskaa kattoooo

maanantaina 24.12.2012

Ehottomasti myös 3.kausi:)

tiistaina 25.12.2012

Voisiko h2o:n kolmattakin kautta näyttää yle areenassa olisi kiva.

tiistaina 25.12.2012

H2O kolmas kausi ois tosi kiva jos näytettäis :)

tiistaina 25.12.2012

Tuleeko kolmaskin tuotanto kausi yle areenaan?

tiistaina 25.12.2012

Kolmas tuotantokausi olisi todella kiva katsoa myös!

keskiviikkona 26.12.2012

kaikki tuotantokaudet ois kiva saaha tänne!

keskiviikkona 26.12.2012

Ihana sarja,3 kausi yle arenaan ehdottomasti! Haluun nähdä.

keskiviikkona 26.12.2012

jooo se kolmastuotantokausi kans tänne !!!!!!!

keskiviikkona 26.12.2012

Tuleeko kolkmas kausi?

keskiviikkona 26.12.2012

15,00 jälkee mut millo tulee lisäää H2O.ta??????

keskiviikkona 26.12.2012

tää on mun paras ohjelma mä haluun nähä vielä LISÄÄ

keskiviikkona 26.12.2012

Kolmas tuotantokausikin jooko ja voiko kaikkia tuotantokausia katsoa tai ostaa dvdllä jostain esim kaupasta tai netistä tietääkö joku???

T:emma lähti ;(((((

keskiviikkona 26.12.2012

3. tuotantokausi Areenaan!

keskiviikkona 26.12.2012

Ehdottomasti myös 3. tuotantokausi:) <3 , olisi harmi jos loppuisi nyt tähän 2. tuotantokauteen :)) H2o on paras :)

keskiviikkona 26.12.2012

Mäkin haluisin 3. tuotantokauden ois tyhmää jos tää loppuis näihin kahteen. Paras sarja ikinä.
Näyttäkää pliis se kolmaskin kausi

keskiviikkona 26.12.2012

3. tuotantokausi kans!!! H2O on paras!!!:)

keskiviikkona 26.12.2012

Vielä kolmas tuotantokausi, pliis :) Oisitte ihan parhaita!!

keskiviikkona 26.12.2012

Kolmas kausi tanne myös!!!! (: pliiiis

keskiviikkona 26.12.2012

3. tuotantokausi areenaan!!!! Ihana ja paras sarja mitä vain on<3

keskiviikkona 26.12.2012

3. tuotantokausi areenaan!!!! Ihana ja paras sarja mitä vain on<3


Muualla Yle.fi:ssä