Jalkapallon MM-kisat ja muu ohjelmisto

Julkaistu tiistaina 01.06.2010

YLE Kuvapalvelu

Ajalla 11.6.-11.7. Kakkonen täyttyy monien iloksi MM-jalkapallosta, mikä tarkoittaa kuitenkin väistämättä myös sitä, että useat ohjelmat joko siirtyvät tai pitävät kisojen ajan taukoa.

Tiedämme toki, että kaikki eivät jalkapallosta piittaa, mutta TV2 on määritelty Ylessä tapahtumaurheilun pääkanavaksi ja sen vuoksi kompromisseja muun ohjelmiston suhteen ei ole mahdollista välttää etenkään isojen kilpailujen aikana. Emme voi kuin toivoa kärsivällisyyttä!

Lastenohjelmia pyrimme suojelemaan kaikin mahdollisin keinoin, ja vain poikkeustapauksessa siirrämme Pikku Kakkosta ja lastentuntia paikaltaan tapahtumaurheilun vuoksi.

Tällä kertaa vaikea päätös jouduttiin valitettavasti tekemään: perjantaina 11.6. ja arki-iltoina viikoilla 24-25 Pikku Kakkonen esitetään n. klo 19.20 ja Touhulan arvoituksia tai Postimies Pate sen jälkeen.

Aiemmasta oppineina siirrämme siis lastentuntia eteenpäin, joten ohjelmat eivät jää katsomatta ainakaan sen vuoksi, että ne olisi jo ehditty lähettää.

takaisin

Asiasanat:

Muualla Yle.fi:ssä